
Lähetin HK:lle tällaisen asiakaspalautteen. Saa nähdä mitä vastaavat.
Arvoisa Elintarviketuottaja
Lähestymme teitä mielessämme tärkeä kysymys, joka on vaivannut pientä talouttamme jo tovin aikaa. Asumme Oulun eteläosassa ja ostamme usein ensiluokkaisia tuotteitanne läheisestä suuresta marketista. Valikoima on hyvä ja siten olemmekin saaneet nauttia usein ruokaa, joka on valmistettu maukkaista broilereistanne. Lähiaikoina meitä on enenevässä määrin haitannut kuitenkin eräs asia liittyen kyseisiin lihajalosteisiin.
Olemme huomanneet, että yleisemminkin kaupan hyllyltä, ei pelkästään kotimarketistamme, on vaikea löytää broilerin paistisuikaleita. Hyllyillä on mitä moninaisempia laatuja erilaisia filesuikaleita, mutta edullisemmat paistisuikaleet loistavat poissaolollaan. Vielä vähän aikaa sitten kaupassa oli muutama valmismarinoitu pakkaus, mutta nyt niitä ei löydy lainkaan. Otimme tietysti yhteyttä henkilökuntaan, joka ohjasikin meidät kauppiaan puheille. Hän myönsi puutteen ja totesi, etteivät asiakkaat pidä paistisuikaleista, ne ovat kuulemma ihmisten mielestä hieman vastenmielisiä. Olimme tyrmistyneitä asiasta! Mielestämme broilerin paistisuikaleet ovat erittäin hyvää kotiruuan raaka-ainetta. Mitä tulee parjattuun pehmytkudokseen, se antaa mielestämme lihalle mitä maukkaimman aromin ja juuri sen oikean tuntuman suussa.
Emme toki tunne kovin hyvin siipikarjataloutta, mutta olemme silti keskustelleet aiheesta hiukan. Meistä tuntuu, että pakettiin laitettaessa eläimestä saataisiin korjattua sekä filettä että paistia kutakin oma määränsä. Koska paisti on edullisempaa, oletamme että lintu koostuisi pääasiassa paistista. Minne siis suurin osa linnusta joutuu? Kuka sen saa syödä, kun me joudumme tekemään ruokamme pehmeistä ja mauttomista fileistä. Onnittelemme teitä, mikäli jalostus on ehtinyt niin pitkälle, että broilerit muodostuvat tätä nykyä pelkästä fileestä. Siinä tapauksessa olisimme kuitenkin tyytyväisiä, mikäli fileen hinta laskisi hieman - sen ominaispiirteistä kun emme niin välitä.
Olemme onnellisia, mikäli voitte vastata tähän mieltämme askarruttavaan kysymykseen. Lisäksi toivomme nöyrimmin, että, jos teillä on ne suikaleet jossain varastossa niin lähettäisitte niitä kauppiaille, rohkaisisitte laittamaan hyllyyn ja vakuuttaisitte, että ainakin yksi pariskunta Oulusta tahtoo niitä itselleen laittaa ja ruuaksensa maustaa.
Toivotamme hyvää alkavaa vuotta ja menestystä liiketoiminnallenne.
Kiittäen,
J. H.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti