sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Epämyymistä


Minä olen huono kuluttaja. Viivyttelen tärkeitä hankintoja, vertailen hintoja netissä ja jos en jaksa vertailla lykkään hankinnan hamaan tulevaisuuteen. Erikoisliikkeissä vain katselen tavaroita ja ruokakaupassa kuljen kuin putkessa tutulta hyllyltä toiselle ostamatta mitään poikkeavaa. Mielikuvamarkkinointi herättää vastustusta ja suuret valikoimat ovat miinusta. Jos tuotteessa on kylkiäisiä tai kytkyjä, hälytyskellot soivat välittömästi. Vaimoni on vähintään yhtä heikko kulusyhteiskunnan jäsen. En tiedä ketään muuta naisihmistä, joka on oikaissut palo-ovien kautta vieraillessaan ensimmäistä kertaa Ikealla.

Kaikkein nihkeimpiä olemme kuitenkin, jos joku yrittää henkilökohtaisesti myydä meille jotain. Normaalit myyntikeinot tekevät meihin hyvin vähän vaikutusta ja usein kielteiseen suuntaan.

Luonteenlaatumme ilmenee arjessa moninaisilla tavoilla. Kaupasta ei yksinkertaisesti löydy ainoatakaan ostettavissa olevaa tuotetta tai sitten myyjän puheet ovat niin ristiriitaisia, että vetäydymme ostopäätöksestä hetken harkittuamme. On oikeasti vaikea uskoa, että suuressa miesten pukuliikkeessä ei ole myytävänä ainoitakaan ruskeita miesten housuja. Kun kolmannestakaan huonekaluliikkeestä ei löydy yhtään keinutuolia tulee olo, että on lipsahtanut väärään rinnakkaistodellisuuteen. Kodinkoneliikkeessä taas herää epäilys uskooko myyjä itsekään, että veden valumanopeudesta tietokone voi luotettavasti päätellä astioiden likaisuuden ja sen perusteella säädellä pesuohjelmaa. Ostamme naapuriliikkeestä halvemman laitteen, jossa on vähemmän elektroniikkaa ja enemmän metalliosia. Täysin oma lukunsa ovat solmuun menneet puhelinmyyntitapahtumat. 50 euron puheaikapaketti ei paljon kiinnosta, jos puhelinlasku koostuu jo ennestään lähes ainoastaan pelkistä perusmaksuista. Lehtimyyjä suuttuu kun väitän, että lehden voi tilata netin kautta samaan hintaan tai halvemmalla.

On jo käynyt selväksi, että edustamme harvinaisempaa kuluttajaryhmää - sellaista saitaa, tiedostavaa ja hiukan vanhanaikaista. Kun ymmärsin tämän, mietin miten meille sitten on myyty tämä kaikki, jota kämppä on pullollaan. Meihin vaikuttaneelle myyntitavalle näyttäisi olevan ominaista passiivisuus, vähättelevä suhtautuminen myytävään tuotteeseen ja aiheen ulkopuolinen jaarittelu. Kutsun myyntityyliä tämän vuoksi epämyymiseksi.

Tilasin ensimmäistä kertaa sanomalehden kun marketin ruuhkaisessa eteisessä joku juippi heitti minua kohti tötteröksi väännetyn näytenumeron ja hihkaisi, "Tilaa Kaleva!". Myyjä oli kaikkea muuta kuin salonkikelpoinen. Ei kääntänyt vartalosuuntaa asiakasta kohti ja ojenteli oikeasti lehtiä kuin yrittäisi ampua ihmisiä pilaantuneilla silakoilla. "Kiinni veti!", vastasin ja kirjoitin nimen heti tilauksen alle.

Vakuutusmyyjä tuli käymään kotonani. Jaarittelimme niitä näitä, "Ei nää multakaan tyräleikkauksesta mitään korvanneet, perinnöllinen vika kuulemma. Ja akillesjänteet -niitä ei korvata koskaan", hän varoitteli kyselemästäni sairasvakuutuksesta. "Korvaako tää oikeasti avaruuslaitteen putoamisesta aiheutuvat kustannukset", ihmettelin. "No tää nyt on vähän hassu kohta", hän myönsi nolona. Ostin kaverilta kotivakuutuksen ja pistin eläkesäästöt rullaamaan.

Kun osaa oikean tekniikan, meiltä pystyy jopa kerjäämään rahaa. Opiskeliaikoinani löysin kerran ulko-oven takaa vettä valuvan italialaisen miehen. Hän kiersi ovelta toiselle, näytti VR:n hintatietolappua, jossa luki Helsingin matkan hinta ja summa, joka häneltä vielä puuttuu. Iso parrakas mies ei peitellyt tuohtunutta mielentilaansa, uhkaavaa olomuotoaan tai täydellistä kielitaidottomuuttaan. Hän puhui pelkkää italiaa ja puhui sitä kovaa. Hain välittömästi kaksi euroa, jotka hän otti vastaan tuhahtaen ja poistui kiittämättä takaisin vesisateeseen. Olin oikein tyytyväinen. Mies oli loppuun asti oma epämiellyttävä itsensä.

Meillä on siis sairaalloinen tarve pysyä kaupantekohetkellä tilanteen herroina. Epävarmat kauppiaat, huonosti esille asetettu tuote, kaikenlaiset ylijäämäerät ja mahdollisuus ostaa netistä saavat meidät välittömästi kiinnostumaan. En yritä väittää, että teemme ostokset järkiperustein - sitä ei tee kukaan. Ostopäätös syntyy joka tapauksessa hyvin monimutkaisen tapahtumaketjun kautta. Ehkä koko asian ydin on siinä, että pitää löytää asiakasta kiinnostava tuote ja epämyymällä tehdä se sitten näennäisesti vaikeammin tavoiteltavaksi ja siten haluttavammaksi.