Minulla on paljon ystäviä, jotka kulkevat usein autoni kyydissä. He haluavat maksaa bensiinikuluja, mutta maksaminen tuntuu minusta kiusalliselta. Sehän on melkein laitonta taksitoimintaakin. Mutta ystävät eivät halua olla loisia ja tiputtelevat euroja parkkirahaksi auton tuhkakuppiin.
Mietin asiaa illalla, ja keksin idean. Suunnittelen oman kyytikupongin. Ne näyttävät tältä:
Annan kyytikuponkeja seuraavana jouluna ystävilleni lahjoiksi. He voivat kuitata matkat näillä pienillä asiakirjoilla. Ajan kuponkeja läpi mustesuihkutulostimesta varmuuden vuoksi useampia kymmeniä jokaiselle niin eivät lopu heti. Olen tyytyväinen tästä mainiosta ajatuksesta.
Parin viikon päästä kahvilassa ystävä-A kysyy voinko tarjota kupillisen kun hänen lompakkonsa on jäänyt kotiin. Hän ehdottaa kuittaavansa kahvit kyytikupongilla. He ovat kuulemma alkaneet vaihtaa kyytikuponkeja keskenään kahveihin ja kaverillani on niitä jo satakunta.
Saan idean ja muutan kuponkeja. Uudet kupongit näyttävät tältä:
Painan lisää kuponkeja ja jaan niitä tuttaville myös syntymäpäivä- ja nimipäivälahjoiksi. Tämä on lisäksi halpaakin. Ystävät kertovat toisilleen asiasta ja vaihtelevat kuponkeja keskenään. Tiedetään, että tarjoan kahveja tarvittaessa, mutta moni ei ehdi käyttää kuponkeja minun kanssani.
Sitten tämä samainen ystävä-A tulee eräänä päivänä taas käymään. Hänen autonsa on kuulemma jäänyt tien varteen ja uusi pitäisi ostaa. Rahaa on tulossa, mutta sitä ei juuri tällä hetkellä ole. Minäkin puistan päätäni. Ei minullakaan ole yhtään ylimääräistä. Ystävä-A voisi tietysti lainata monilta ystäviltä, mutta nämä eivät oikein luota ystävä-A:han. Sitten hänen silmänsä alkavat loistaa, "Otetaan tuosta nurkasta kassillinen kuponkeja ja myydään ne muille ystävillesi. Sinuun he luottavat. Saan tarpeeksi rahaa siksi aikaa kun palkkani tulee ja maksan lainan takaisin." Idea kuulostaa niin hyvältä, että suostun. Ystävä katoaa ovesta suuren kuponkikassin kanssa.
Muutaman kuukauden päästä ovikelloni soi. Ystävä-B tulee kylään ja siinä ohessa hän haluaa vaihtaa kaksisataa kuponkiani rahaksi. Hänkin kun tarvitsisi pientä vippiä. Kauhistun ja kerron, että rahatilanteeni on aika huono. Kerron, että kuponkeja on paljon liikkeellä.
Ystäväni pyörittelee silmiään epäuskoisena ja poistuu mitään sanomatta. Jo puolen tunnin päästä puhelimeni alkaa soida. Vakuutan ystävilleni, että vaihtakaa kuponkeja vapaasti keskenänne kuten aiemminkin, mutta ei minulla ole varaa niitä kaikkia lunastaa.
Ystävä-A soittaa hädissään ja kertoo, että ystävät vainoavat nyt häntäkin ja ovat jonossa vaatimassa kuponkejaan vaihdettavaksi rahaan.
Kutsun ystäväni suureen kriisikokoukseen ja tarjoudun perustamaan roskapankin, joka ostaa ystävä-A:n kupongit, jotta muut saavat rahansa takaisin.
Herään juuri kun ystäväni jättävät minut istumaan yksin taskut tyhjänä suuren itse tekemäni kuponkikasan päälle. Huokaisen helpotuksesta. Onneksi tällaista ei tapahdu oikeassa elämässä.
