Pienet miehet ja liikkeen tavoittelu

Lapsena minua kiinnosti valtavasti animaation tekeminen. Piirtelin kahdelle lehtiön sivulle hieman toisistaan eroavia kuvia ja rullasin päällimmäisen paperin kynän ympärille. Kun kynän avulla sitten rullasi toista kuvaa piiloon ja esille, silmä hämääntyi ja näki vaihtelevat kuvat yhtenäisenä liikkeenä. Haaveilin vaha- ja nukkeanimaatioiden teosta. Olisi ollut niin mukava tuoda kamera leikkivän lapsen silmien tilalle ja laittaa omat mielilelut elämään. Viime viikonloppuna sijoitimme sitten digikameramme jalustalle ja kuvasimme animaatiota. On suorastaan hämmästyttävää, miten yksinkertaista animaation tekeminen tänä päivänä on. Digikameroita löytyy jokaisesta talosta ja vaha ei maksa paljon mitään.

Lapsuuteni VHS-nauhurien kuva luisti niin pahasti, ettei sillä voinut kuvitellakaan kuva kerrallaan tapahtuvaa työskentelyä. Vielä yliopistossa ammattimaisilla betamax-videonauhureillakin se oli työn ja tuskan takana. Ainoa kätevä tapa olisi ollut kaitafilmikamera, jonka filmin kehittäminen maksoi käsittämättömiä summia - ja 90-luvun lopulla opiskelukaverit kertoivat, että filmit piti lähettää Helsinkiin kehitettäviksi kun palvelua ei ollut Pohjois-Suomessa saatavilla. Sitten tuli digitaalinen vallankumous, vakaa pysäytyskuva ja muokkaamisen vapaus.

Mutta on liian jälkiviisasta ajatella, että paremmat mediavälineet olisivat auttaneet 80-luvun lapsien luovuutta. Nykyään pelkkä liikkuva kuva ei enää riitä vaan erilaiset vuorovaikutteiset liikkuvat kuvat, kuten tietokonepelit kiinnostavat vielä enemmän. Itsekin muistan, miten animaatioinnostus jäi selkeästi toiseksi kun naapurin lapsilla oli hienoja Commodore 64 -tietokoneita, joissa palikkaukkelit liikkuivat ihan ohjaustikun tahdissa. Sanoivatpa vielä, että noita pelejä voi itsekin tehdä, jos osaa.

Usein kaikkein tavoitelluimpia ovat juuri ne taidemuodot, jotka ovat käytännössä vaikeimpia toteuttaa.

Helsingin Kauppiaat vastaavat

Tällainen vastaus tuli eilen HK:n kuluttajapalvelusta lähettämääni kirjeeseen.

Hei!

Kiitos yhteydenotostanne. HK Ruokatalo valmistaa paistisuikaleita Kariniemen tuotemerkillä marinadissa 300 g:n ja 450 g:n sekä mexicanamarinoitua 300 g: ja hunajamarinoituna 800 g:n pakkaukseen.

Lisäksi marinoidut minuuttileikkeet n. 400 g:n pakkauksessa on valmistettu koipireisilihasta.

Ikävä kuulla, ettei kotimarkettinne valikoimaan ko. tuotteet kuulu, viemme palautetta edelleen myynti- ja markkinointiosastollemme.

Kauppa kuitenkin tekee valikoimapäätöksenä ja tuotteita voimme toimittaa vain tilauksesta.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2008

Ystävällisin terveisin

HK Ruokatalo Oy

Kuluttajapalvelu

Kirje Helsingin Kauppiaille

Lähetin HK:lle tällaisen asiakaspalautteen. Saa nähdä mitä vastaavat.

Arvoisa Elintarviketuottaja

Lähestymme teitä mielessämme tärkeä kysymys, joka on vaivannut pientä talouttamme jo tovin aikaa. Asumme Oulun eteläosassa ja ostamme usein ensiluokkaisia tuotteitanne läheisestä suuresta marketista. Valikoima on hyvä ja siten olemmekin saaneet nauttia usein ruokaa, joka on valmistettu maukkaista broilereistanne. Lähiaikoina meitä on enenevässä määrin haitannut kuitenkin eräs asia liittyen kyseisiin lihajalosteisiin.

Olemme huomanneet, että yleisemminkin kaupan hyllyltä, ei pelkästään kotimarketistamme, on vaikea löytää broilerin paistisuikaleita. Hyllyillä on mitä moninaisempia laatuja erilaisia filesuikaleita, mutta edullisemmat paistisuikaleet loistavat poissaolollaan. Vielä vähän aikaa sitten kaupassa oli muutama valmismarinoitu pakkaus, mutta nyt niitä ei löydy lainkaan. Otimme tietysti yhteyttä henkilökuntaan, joka ohjasikin meidät kauppiaan puheille. Hän myönsi puutteen ja totesi, etteivät asiakkaat pidä paistisuikaleista, ne ovat kuulemma ihmisten mielestä hieman vastenmielisiä. Olimme tyrmistyneitä asiasta! Mielestämme broilerin paistisuikaleet ovat erittäin hyvää kotiruuan raaka-ainetta. Mitä tulee parjattuun pehmytkudokseen, se antaa mielestämme lihalle mitä maukkaimman aromin ja juuri sen oikean tuntuman suussa.

Emme toki tunne kovin hyvin siipikarjataloutta, mutta olemme silti keskustelleet aiheesta hiukan. Meistä tuntuu, että pakettiin laitettaessa eläimestä saataisiin korjattua sekä filettä että paistia kutakin oma määränsä. Koska paisti on edullisempaa, oletamme että lintu koostuisi pääasiassa paistista. Minne siis suurin osa linnusta joutuu? Kuka sen saa syödä, kun me joudumme tekemään ruokamme pehmeistä ja mauttomista fileistä. Onnittelemme teitä, mikäli jalostus on ehtinyt niin pitkälle, että broilerit muodostuvat tätä nykyä pelkästä fileestä. Siinä tapauksessa olisimme kuitenkin tyytyväisiä, mikäli fileen hinta laskisi hieman - sen ominaispiirteistä kun emme niin välitä.

Olemme onnellisia, mikäli voitte vastata tähän mieltämme askarruttavaan kysymykseen. Lisäksi toivomme nöyrimmin, että, jos teillä on ne suikaleet jossain varastossa niin lähettäisitte niitä kauppiaille, rohkaisisitte laittamaan hyllyyn ja vakuuttaisitte, että ainakin yksi pariskunta Oulusta tahtoo niitä itselleen laittaa ja ruuaksensa maustaa.

Toivotamme hyvää alkavaa vuotta ja menestystä liiketoiminnallenne.

Kiittäen,

J. H.

Mielen maisemista ja miellevesistä

Kun internetissä näyttää juuri tässä kohti olevan pari käyttämätöntä bittiä ilmaisella palvelimella, voin näin työmatkan ratoksi viritellä hieman merkkijonoja mielenmaisemista ja lanseerata muutaman käsitteen kansakunnan mieliä mutkistamaan.

On kiistatonta, että ympärillä nähty maisema muuttaa ihmisen mieltä ja sisintä. Jos kasvaa lapsuutensa sellaisella levyllä, mikä avautuu junan ikkunasta näin Pohjanmaata halkoessa, ei voi nähdä maailmaa samalla tavalla kuin jossain vaarojen tai tunturien puristuksessa varttunut lajitoveri. Lakeudella kasvaneen vaimoni kanssa olemme jopa pohtineet asiaa niin pitkälle, että alavalla elänyt ihminen ajattelee vaakasuuntaan siinä, missä jylhemmässä maisemassa ikänsä pällistellyt ajattelee pystysuuntaan.

Muistan miten vain viikon Pohjois-Italiassa vietettyäni olin niin sekaisin, että luulin pilviä tuon tuostakin horisontissa siintäviksi vuoriksi. Aistimaailma joutui myllerryksiin, kun näkökentässä piti yhtäkkiä keskittyä alueisiin, joilla ei normaalisti ollut käyttöä kuin leijan lennätyksessä.

Taivaanrannan muotojen lisäksi toinen oleellinen seikka asumisympäristössä on läheisen vesistön luonne. Kaikki suuret asutuskeskukset sijaitsevat jonkinlaisen vesistön lähellä - eikä ihme, onhan meidät kaikki tehty pääasiassa vedestä. Aivoni ovat asiamukaisen holhouksen puutteessa viettäneet liikaa aikaa tämän ajatuksen kanssa ja luokitelleet nämä vesistöt kolmeen miellevesityyppiin. Ensimmäisenä pitää ehkä mainita meri, joka on laaja, aukea ja usein rannoiltaan matala. Sen luonne on kaksijakoinen. Näennäinen rauha ja levollisuus vaihtelee lempeistä mainingeista vahvimmaksi ja vaarallisimmaksi myrskyn myllerrykseksi. Tuulineen ja tyrskyineen meri on myös äänekkäin vesi sille päälle sattuessaan. Meren vimmaa vastaan taistellessaan ihminen kokee meren voiman, mutta purjehtiessaan ja kalastellessaan myös meren anteliaisuuden. Tämän rajattomuuden ja voiman äärellä ihminen oppii sovittelevaksi, ymmärtää oman pienuutensa mutta käsittää myös tarvittaessa suurten ponnistusten tuoman menestyksen. Ihminen on meren kanssa yritteliäs, luottaa arvostelukykyynsä ja näkee kauas.

Järvi on taas maisematyyppinä hillityin. Se rajoittuu usein rauhallisiin lehtoihin, jotka kehystävät sen vastarannan, kaislikot liittävät sen saumattomasti osaksi rannasta kohoavia niittyjä. Järvi ei pidä meteliä itsestään ja sulautuu maisemaan enemmän kuin muut vesityypit. Järven povessa ihminen rauhoittuu, luovii hitaasti lipuen huonojen kohtien yli – ei lähde uhoamaan tai herättämään ylenmääräistä huomiota. Järvi-ihminen on luottavainen, kärsivällinen ja tyytyy aina niihin näkymiin, joita niemen takaa paljastuu.

Joki on liikkuvin kaikista vesistä. Se ei pysähdy koskaan, ainoastaan muuttaa liikkeensä luonnetta tulvimalla tai kutistumalla pieneksi puroseksi paljastaen kivikkonsa. Joki on luonteikas ja nopea, ei hiljene koskaan täysin. Joki on myös kaikista herkin. Kevään sulamisvedet likaavat sen pinnan kaikkein nopeimmin ja joen uoma etsii aina uusia uria. Jokivarressa ihminen on ainaisen liikkeen vaikutuspiirissä. Vaikka hän näkee vastarannan, joen ylittäminen on vaikeaa. Levoton luonne ja jokea täplittävät salakarit vaikeuttavat ylitystä kesäisin. Kovimmillakin talvipakkasilla virtakohtien petollisuuteen on varauduttava. Joki-ihminen onkin päättäväinen ja neuvokas, rakentaa sillan joen yli ja valjastaa myllyn kosken partaalle. Joki-ihminen on tottunut hankalaan luonteeseen ja temperamenttiin, mutta tietää, että näiden asioiden kanssa voi elää.

Meren rannalla asuneena ja mökkijärvellä lapsuuden kesäni viettäneenä, olen Itse ehkä kaksi kolmasosaa järvi-ihmistä ja yhden kolmasosan meri-ihminen. Ehkä omakin miellevetesi löytyy lapsuutta muistelemalla. Mutta kenties miellevetesi ei ole se, minkä äärellä olet kasvanut. Ehkä olet sielultasi laguuni-, alppipuro- tai keidas- tai jäätikköihminen. Kun seuraavan kerran matkustelet, voit tarkkailla vesiä. Löydät sieltä ehkä oman itsesi.