perjantai 18. joulukuuta 2009

Vierailuni Utopiassa


Sain viimein kunnian vierailla Utopiassa ja huomasin, että se oli hieno maa. Syy, miksi en ollut käynyt Utopiassa aiemmin oli sama kuin monilla muillakin - yksikään lentoyhtiö ei lennä sinne.

Utopia on saari, joten sinne mennään sitten luonnollisesti laivalla. Sopivan matkatoimiston löydettyäni ja matkaliput kourassa, olin voittanut vaikeimmat ongelmat. Mielenkiintoa matkaan lisäsi yllätyksellisyys, sillä matkakertomukset Utopiasta ovat auttamattoman vanhoja. Minullakaan ei ollut mitään selkeää käsitystä, millaista on arki nykypäivän Utopiassa.

Utopian pääkaupunkiin Amaurotumiin saapuvaa turistia tervehtii ensiksi pienehkö tuulivoimalapuisto, jonka kyljestä lähtee kumpuilemaan matalaa kaupunkimaisemaa. Kodikasta pientä venesatamaa hallitsevat lukuisat purjeveneet jotka ovat usein hyvinkin persoonallisen näköisiä. Myös ympäröivän kaupungin arkkitehtuuri on varsin monenkirjavaa ja sisältää tyylejä lukuisilta aikakausilta. Keskustalle ominaisia ovat vanhat punatiiliset teollisuusrakennukset, joissa nykyään toimii autonomisia kulttuurikeskuksia.

Sain pian huomata, että Utopian maahanmuuttolait ovat maailman liberaaleimmat. Rajat ovat auki ja ihmiset tuntevat itsensä tervetulleiksi. Monikulttuurisuus näkyikin kaduilla positiivisesti. Lukuisten kielten sorina, rummunsoittajat ja breakdance-esiintyjät tekivät tilasta elävän. Yllätyksekseni graffiteja sai maalata vapaasti ja muukin toritaide kukoisti. Naisia näytti jostain syystä oleva katukuvassa hieman miehiä enemmän.

Kapeat kujat olivat kuin mistä tahansa vanhasta eurooppalaisesta kaupungista, mutta kansainväliset brändit kuten Coca-Cola, Marlboro ja McDonald's loistivat poissaolollaan. Kirpputoreja ja siirtomaatavarakauppoja oli paljon, ja tietysti etnisiä ruokakauppoja. Elektroniikkaliikkeet myivät lähinnä kierrätyselektroniikkaa. Kööpenhaminan meneillään olevaa ilmastokokousta kommentoivia julisteita roikkui sitäkin enemmän.

Ilmastokatastrofin torjuminen olikin otettu Utopiassa vakavasti. Fossiilisista polttoaineista oli luovuttu miltei täysin ja lihakarjatalous oli kielletty. Päättäväiset ratkaisut tuntuivat sieraimissa, sillä autoja oli todella vähän ilmaisen joukkoliikenteen vuoksi. Siellä täällä saattoi nähdä jokusen sähkökäyttöisen taksin.

Näin useita moskeijoita ja hindulaisen kulttuurikeskuksen. Halusin nähdä paikallisen tuomiokirkon, mutta minulle todettiin, ettei sellaista ole. Kristittyjä on kuulemma nykyään niin vähän, että he vuokraavat muiden uskontokuntien tiloja.

Suurin osa Utopialaisista työllistyi palvelusektorilla. Robottiveron käyttöönotto oli kuulemma auttanut muuttamaan elinkeinorakennetta nykyaikaisempaan suuntaan. Julkinen terveydenhuolto, sosiaaliset projektit ja taiteelliset työpajat antoivat elämäntehtävän lukuisille Utopialaisille, mutta ennen kaikkea mielenkiintoisia töitä tarjosi valtava yliopistolaitos, jossa avautui koko ajan uusia professuureja. Arviolta 60 prosenttia Utopialaisista suoritti jonkin maisteritutkinnon. Suosituimpia olivat ympäristötieteen ja aikuiskasvatuksen tutkintokokonaisuudet. Osa-aikatyön tekijöitä oli paljon, sillä noin tuhannen euron kansalaispalkka antoi siihen hyvät mahdollisuudet.

Valtio järjesti kaikille kaupunkilaisille mahdollisuuden työskennellä halutessaan maaseudun pienillä luomutiloilla. Kyseessä olivat usein luomumaitotilat tai erilaiset lääkeyrttiviljelmät. Erityisesti valtio suosi hedelmätarhoja.

Tietoliikenneratkaisut olivat erikoisia. Jänniä olivat esimerkiksi GSM-teknologiaan perustuvat puhelinkopit, joissa soittaminen oli ilmaista. Nuoriso ei kantanutkaan kännyköitä vaan lähetteli viestejä toisilleen linux-minikannettavien kautta. Valtio tarjosi koko maan kattavan langattoman lähiverkon jota täydennettiin jonkinlaisella edistyneellä vertaisverkkoratkaisulla. Pikaisen testauksen perusteella netti toimikin aika hyvin, joskin erään Helsinkiläisen kielitieteilijän blogin osoite näytti aina tuottavan virheilmoituksen selaimeen.

Nähtyäni Utopian toimivan julkisen terveydenhuollon, kukoistavan tutkimustoiminnan, ympäristöystävällisen energiantuotannon ja edistykselliset riippumattomat tietoliikenneratkaisut, esitin vaikean kysymyksen. Mistä tulee raha kaiken tämän ylläpitämiseen? Kun heillä tuo verotuskaan ei vaikuttanut olevan kovin korkea.

Oppaani meni vaikeaksi ja alkoi selittää, että teollisuutta ja alkutuotantoa verotetaan toki aika voimakkaasti. En ollut tyytyväinen vastaukseen, koska mielestäni Utopia näytti tuottavan asioita tuskin omiinkaan tarpeisiinsa. Viitattiin laveasti Utopian sallivaan rahapelilakiin, varakkaisiin maahanmuuttajiin, yrttien vientiin ja sellaiseen.

Laivan luotsatessa iltasella ulos puolikuun muotoisen saaren satamasta katselin kaupungin loittonevaa valaistusta mietteliäänä. Vielä kuusitoistavuotiaana olisin jaksanut viettää saarella toisenkin päivän.