Kuponkikriisi

Näen taas unta.

Minulla on paljon ystäviä, jotka kulkevat usein autoni kyydissä. He haluavat maksaa bensiinikuluja, mutta maksaminen tuntuu minusta kiusalliselta. Sehän on melkein laitonta taksitoimintaakin. Mutta ystävät eivät halua olla loisia ja tiputtelevat euroja parkkirahaksi auton tuhkakuppiin.

Mietin asiaa illalla, ja keksin idean. Suunnittelen oman kyytikupongin. Ne näyttävät tältä:



Annan kyytikuponkeja seuraavana jouluna ystävilleni lahjoiksi. He voivat kuitata matkat näillä pienillä asiakirjoilla. Ajan kuponkeja läpi mustesuihkutulostimesta varmuuden vuoksi useampia kymmeniä jokaiselle niin eivät lopu heti. Olen tyytyväinen tästä mainiosta ajatuksesta.

Parin viikon päästä kahvilassa ystävä-A kysyy voinko tarjota kupillisen kun hänen lompakkonsa on jäänyt kotiin. Hän ehdottaa kuittaavansa kahvit kyytikupongilla. He ovat kuulemma alkaneet vaihtaa kyytikuponkeja keskenään kahveihin ja kaverillani on niitä jo satakunta.

Saan idean ja muutan kuponkeja. Uudet kupongit näyttävät tältä:



Painan lisää kuponkeja ja jaan niitä tuttaville myös syntymäpäivä- ja nimipäivälahjoiksi. Tämä on lisäksi halpaakin. Ystävät kertovat toisilleen asiasta ja vaihtelevat kuponkeja keskenään. Tiedetään, että tarjoan kahveja tarvittaessa, mutta moni ei ehdi käyttää kuponkeja minun kanssani.

Sitten tämä samainen ystävä-A tulee eräänä päivänä taas käymään. Hänen autonsa on kuulemma jäänyt tien varteen ja uusi pitäisi ostaa. Rahaa on tulossa, mutta sitä ei juuri tällä hetkellä ole. Minäkin puistan päätäni. Ei minullakaan ole yhtään ylimääräistä. Ystävä-A voisi tietysti lainata monilta ystäviltä, mutta nämä eivät oikein luota ystävä-A:han. Sitten hänen silmänsä alkavat loistaa, "Otetaan tuosta nurkasta kassillinen kuponkeja ja myydään ne muille ystävillesi. Sinuun he luottavat. Saan tarpeeksi rahaa siksi aikaa kun palkkani tulee ja maksan lainan takaisin." Idea kuulostaa niin hyvältä, että suostun. Ystävä katoaa ovesta suuren kuponkikassin kanssa.

Muutaman kuukauden päästä ovikelloni soi. Ystävä-B tulee kylään ja siinä ohessa hän haluaa vaihtaa kaksisataa kuponkiani rahaksi. Hänkin kun tarvitsisi pientä vippiä. Kauhistun ja kerron, että rahatilanteeni on aika huono. Kerron, että kuponkeja on paljon liikkeellä.

Ystäväni pyörittelee silmiään epäuskoisena ja poistuu mitään sanomatta. Jo puolen tunnin päästä puhelimeni alkaa soida. Vakuutan ystävilleni, että vaihtakaa kuponkeja vapaasti keskenänne kuten aiemminkin, mutta ei minulla ole varaa niitä kaikkia lunastaa.

Ystävä-A soittaa hädissään ja kertoo, että ystävät vainoavat nyt häntäkin ja ovat jonossa vaatimassa kuponkejaan vaihdettavaksi rahaan.

Kutsun ystäväni suureen kriisikokoukseen ja tarjoudun perustamaan roskapankin, joka ostaa ystävä-A:n kupongit, jotta muut saavat rahansa takaisin.

Herään juuri kun ystäväni jättävät minut istumaan yksin taskut tyhjänä suuren itse tekemäni kuponkikasan päälle. Huokaisen helpotuksesta. Onneksi tällaista ei tapahdu oikeassa elämässä.

Apinan päivät

Uudenvuoden lupausten varjolla pyörittelen täällä vanhoja kirjoituksia. Kuulkaas tätä.

Taannoin Kalevassa oli artikkeli, joka sai minutkin miettimään ruokavalion remontointia. Siinä kerrottiin, kuinka vähäkalorinen ruokavalio hidastaa vanhenemista ja pidentää elinikää.

Wisconsinin yliopistossa ruokittiin parisenkymmentä vuotta reesusapinoita kahdella eri ruokavaliolla. Toiset saivat atrioida niin paljon apetta kuin napa vetää ja toiset taas noudattivat vähäkalorista dieettiä, joka sisälsi 30 prosenttia vähemmän energiaa, mutta kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Vapaasti lihapatojen ääressä notkuneilla apinoilla oli huono iho ja ne kärsivät nivelrikoista sekä erilaisista rappeumasairauksista.

Mutta kuulkaa tarkkaan, mitä artikkelissa kirjoitettiin nälkää nähneistä apinoista:

"Ne näyttävät silminnähden elinvoimaisilta, heittelevät voltteja ja pelleilevät ohikulkijoille. Niiden veren insuliini ja kehon lämpötila ovat keskimääräistä matalampia ja niiden ennustetaan elävän pitkään."

Minäkin elää pitkään ja haluan että ruumiinlämpöni ja vereni insuliini ovat keskimääräistä matalampia. Mutta ennen kaikkea haluan näyttää silminnähden elinvoimaiselta, heitellä voltteja ja pelleillä ohikulkijoille. Se on elämää!

Riistamarket Oy

Seuraa osa kaksi sarjastamme Ilmaisia Liikeideoita. Nyt pistetään päivittäistavaroiden kauppa uusiksi.

Supermarketteja tupsahtelee taajamien reunaan kuin suuria lehmäntatteja, parkkipaikkojen ulapat vellovat katumaastureista ja kassalla kukaan ei vilkaise kuitin loppusummaa. On ihan selvä sosiaalinen tilaus uudenlaiselle päivittäistavarakaupalle.

Tuotteiden menekkiin vaikuttavat selkeästi hinta ja saatavuus. Hinta on suurimmassa osassa kauppoja liian alhainen. Saatavuus on myös omiaan heikentämään tuotteen arvoa. Teemme siis aggressiivisella mainoskampanjalla uuden päivittäistavarabrändin, joka on tunnettu korkeasta hinnastaan ja ainutlaatuisesta statusarvostaan. Se saa ihmiset himoitsemaan tuotetta.

Brändi nojaa siihen tosiseikkaan, että paras kuluttaja ei ole se, joka tuhlaa eniten rahaa. Varallisuuden lisäksi tarvitaan hyvää fysiikka, terveyttä, älykkyyttä ja kilpailuviettiä. Kohderyhmänä pääasiassa urheilulliset hyvätuloiset miehet.

Riistamarket ei sijaitse valtatien varressa vaan synkimmässä korvessa kaukana moottoriteistä. Viimeistään viisi kilometriä ennen kuin marketin liput siintävät kuusien lomasta on kivinen metsäautotie murtanut katumaastureiden vetoakselit ja kelirikko nielaissut pienemmät ajopelit konepeltiä myöten liejuun. Urheiluhenkeä ja menestymisen halua hehkuvat asiakaskokelaat kahlaavat hyisen suon yli päästäkseen kapuamaan jyrkkää kallionseinämää ylös vuorelle, jossa pehmonuijin varustautunut henkilökunta koittaa taklata asiakkaita ulos marketin vinhasti viuhuvilta pyöröovilta. Se maistuu elämältä.

Ruoka riistamarketissa ei ole halpaa, halpa ruoka on luusereita varten. Ennen sisään astumista kirjoitetaan täysi vastuuvapaussopimus ja maksetaan vähintään 100 euroa, joka oikeuttaa asiakasta tavoittelemaan yhtä tuoteartikkelia. Kaupan hyllyt - niin, ne eivät ole matalia ja selkeitä. Sisällä huonosti valaistussa kauppahallissa kohoaa mielipuolinen apinateline, josta riippuu satunnaisia elintarvikkeita. Kaikissa kuultaa himoittu hologrammilla aidoksi todennettu riistamarketin tuoteleima. Korkealla katon rajassa liikkuvilla linjastoilla syöksyilee silloin tällöin ryhmä paketteja ja purkkeja, joiden pudottamista voi kokeilla oven vierestä panttia vastaan lainattavilla imukuppipyssyillä. Tukevampaan kuntoon päässeet voivat tavoitella satunnaisia tuotteita heittämällä onkivapaa pressun taakse, mutta lujaa on vedettävä ennen kuin vessapaperi tai pesuaine on sankarin käsissä. Jäädytetyn altaan pinnalla voi yrittää keilata maitopurkkeja parempaan talteen, jos välttyy molskahtamasta hyiseen veteen. Suurta määrää tavaroita ei saa kaupasta ulos kerralla, koska viimeistään eteisessä toiset asiakkaat odottavat tilaisuutta taklata onnekkaat kumoon ja viedä heidän ostoksensa. Kypärä, olkapääsuojat ja suuri nopeus antavat parhaat mahdollisuudet saada kaksi tai kolmekin pakettia pihalle asti.

Illalla isä saapuu kotiin mustelmilla ja väsyneenä, mutta ei puulaakijääkiekon jäljiltä. Onnellisena hän nostaa pöytään riistamarketin kolhiintuneen kahvipaketin. Vieraat katselevat sitä kateudesta vihreinä. Mielessään ajattelevat: "Mikä saalistaja. Oltaisiinpa meidänkin perheessä energisiä menestyjiä".

Maailmanloppu Oy

Kehitin ystäväni kanssa vuosia sitten varsin mainion liiketoimintaidean. Koska kummastakaan meistä ei tullut yrittäjää osallistun laupiaasti taantuman ehkäisemiseen ja tarjoan ällistyttävän ajatuksemme vapaasti kaikkien ennakkoluulottomien yrittäjien konseptisalkkuun. Nyt nimittäin tarvitaan kipeästi uusia oivaltavia liiketoimintamalleja.

Uuden tuotteen työnimi on Maailmanloppuvakuutus. Mainostoimiston runolliset kynäniekat voivat keksiä täsmällisemmän nimen, sillä totta puhuen kyseessä ei varsinaisesti ole maailmanloppu asian pahimmassa merkityksessä. Sanotaan vaikka... että myydään vakuutus yksityishenkilölle silmälläpitäen suurkatastrofia, jossa yhteiskuntajärjestys murenee lopullisesti, liikenne, talouselämä ja yhteiskuntarauha ovat mennyttä. En nyt puhu jättiläismeteorin iskusta, mutta esim. ydinsodasta, pandemiasta tai ilmastonmuutoksen pahimmasta kauhukuvasta.

No ok, talot hajoavat kaikilta, kylänraitit täyttyvät pakolaisvirroista, puolisotilaalliset rosvojoukot ryöstelevät ja ydintalvi heittää nokiset hiutaleensa geeniruton turmelemien peltojen ylle. Miten mikään vakuutus toimii tässä tilanteessa?

Ei huolta, Maailmanloppu Oy tarjoaa edullisen maailmanloppuvakuutuksen, comfort-taso 60 euroa kuussa ja premium-paketti 100 euroa. Vakuutusyhtiö kalustaa täydellisen energiaomavaraisen selviytymisbunkkerin 10 kilometrin etäisyydelle kodistasi. Tarkastatte myyjän kanssa, että säilykehyllyt ovat täynnä, kaasunaamarit tallella, joditablettien päiväykset kunnossa ja pistoolien lippaat ladattu. Tämän jälkeen bunkkeri sinetöidään ja sinulle annetaan biotunnisteilla varmistettu henkilökohtainen avain. Tätä avainta saat säilyttää kotonasi, mutta vakuutusyhtiöllä on lupa aika ajoin tarkistaa, että kaikki on tallella. Lisäksi yhtiöllä on velvollisuus päivittää varastot ajanmukaisiksi. Tavara ei vanhene nopeasti ja yhteiskuntarauhan vallitessa vakuutusyhtiö voi käyttää bunkkereita esim. pieninä tukkuvarastoina.

Kun äkkikatastrofi iskee, vain avaimen omistaminen merkitsee.

Unia kehäkaupungeista

Näen unta. Kävelen erikoislaatuisessa kaupungissa. Sen lisäksi, että sodat ja mullistukset ovat kaupungin kiertäneet, siellä on viimeisen 5000 vuoden ajan toiminut keskeytyksettä suurta arvovaltaa nauttiva, tunnollinen ja uupumaton museoviranomaisten armeija. Hieraisen silmiäni.

Kaupungin keskusaukiota hallitsee sen vanhin hengellinen rakennus, korkea punamultamaalauksin koristeltu kivipaasi. Suuret turistilaumat piirittävät sen vieressä olevaa luolaa ja ostavat muovisia nuijia matkamuistoksi. Kiertelen punaisilla nauhoilla rajattuja hautakiviröykkiöitä ja suuntaan poispäin keskustasta.

Kohta kävelen keskellä korkeita temppelinraunioita ja katselen yläilmoihin, kuinka sinihaalariset työmiehet poistavat linnunjätöksiä doorilaisista ja joonialaisista pylväistä. Turisteja on vähemmän. Väistelen ekstaasissa vaeltavia tutkijoita ja
jatkan matkaani pitkin kapeita katuja, joiden molemmin puolin kohoaa keskiaikaisia taloja. Muutamien piipuista tuprahtelee savua silmiini. Pienikokoinen moottorikärry palaa reitiltään tyhjentämästä kemiallisia vessoja.

Seinässä roikkuu kellastunut teesi, jossa vaaditaan museolain lieventämistä ja perinteisten katakombien muuttamista viemäreiksi.

Muistan näkeväni unta, nousen lentoon löyhkää pakoon. Keskiaikaiset katot kaareutuvat temppeliraunioiden ja kallioluolien ympäri. Kauempana yhä suuremmat kehät ympäröivät keskustaa yhä laajenevina rinkeinä. Lennän hitaasti eteenpäin yli renessanssipalatsien ja barokkikartanoiden. Pian sujahdan punatiilisten makasiinien piippujen lomitse ja nousen yhä korkeammalle.

Katselen koko autereista komeutta kauempaa ja näen kuinka sen vuosikasvut etääntyvät kehinä kaukaisuuteen. Lennän oikein pitkään ja lopulta laskeudun kukkaniitylle ihan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Touhukkaan työmaan yli näen kuinka maiseman halki leviää ilta-auringossa kimaltelevien lasipalatsien muuri. Liikennevalojen sumasta poistuvat jonona maaseudulle citymaasturit, limusiinit ja mopoautot.

Sitten herään. Puistelen päätäni ja lähden töihin. Tervehdin puskutraktoreita matkallani.

Ärsyyntymisen sietämätön kaipuu

Jokainen viesti kilpailee huomiosta. Osa viesteistä saa huomiota ja osa taas ei. Älykkäät ja tärkeät ajatukset eivät saa huomiota, eivät myöskään välttämättä kaikki hauskat ajatukset. Tärkeintä on että viesti herättää tunteita.

Kyllä, tärkein tunnetekniikka varsinkin uudessa mediassa tuntuu olevan ärsyttäminen.
Omalla kohdallani hyvin räätälöity provosointi on aina purrut todella tehokkaasti.

Vanhempana ihmisen luontainen ja tahaton kärjistyskyky heikkenee, nuoret ovat siinä hyviä. Kokeilkaapa vaikka teinien kirjoittamia mielipidekirjoituksia lehdissä, jotka päästävät niitä läpi. Nuortenlehtiä varokaa, niiden yli-idealistisilta mielipidepalstoilta voi saada yliannostuksen.

Mutta taitavat ja nerokkaat mediaihmiset osaavat rakentaa näitä esityksiä myöhemmälläkin iällä. Kuunnelkaa vaikka Kirsi Virtasen radio-ohjelmia. Mikä aiheenvalinta, mikä argumenttien muotoilu, mikä artikulaatio.

Nuoruuden ylikorostuksen aikana ei ole ihme, että provosointi ja erilanen pölhöily ja tölväily nousevat yhä enemmän esille mediassa ja myyvät entistä paremmin. Meillä arvostetaan keskenkasvuisuutta kaikissa sen muodoissa.

Odottelen vain vaihteeksi seesteisyyden kautta lapsuuden, aikuisuuden tai vanhuuden arvostusta.

Ulkoilun vaaroista

Nyt kun kesä on tulossa, on aiheellista puhua ulkoiluharrastusten vaaroista. Lämpimän sään vuoksi yhä useampi uskaltautuu etsimään elämyksiä ulkoilmassa, mutta liiallisessa ulkona oleskelussa piilevät omat vaaransa.

Meillä Tila-Suomessa pidetään joskus lemmikkejä vapaana. Siis kissoja, koiria, harakanpoikasia ja sellaisia. Jos lemmikki on yön pois kotoa, se ei ole vielä kovin vaarallista. Mutta jos eläin alkaa yhä enemmän viihtyä ulkona se voi villiintyä. Siis aivan oikein, villiintyä eli tulla villiksi. Toisin kuin kotieläin, villieläin elää viettiensä varassa. Se on luonnollisen epäluuloinen sivistyneitä ihmisiä ja asuttua maailmaa kohtaan. Sen saalistusvaistot heräävät ja se saattaa hyökätä luonnonvaraisten eläinten kimppuun. Erityisen vaarallinen on esimerkiksi lauma villiintyneitä koiria. Ne muodostavat yhteisön joka saalistaa ryhmässä ja lisääntyy vailla sivistyksen kontrollia.

Ei liene tarpeellista tähdentää, että sama pätee myös ihmiseen. Koulussa opetettiin, että ihminen on eläin, eikä siellä valehdella. Ei ole siis mitään syytä, miksei ihminenkin villiintyisi, hyvin helpostikin vielä.

Villiintymisen tuntomerkkejä on useita ja luokittelen tässä yleisimmät hälyttävät piirteet, joita on syytä tarkkailla kun rohkeimmat kaupunkilaiset uskaltautuvat hetkeksi seikkailemaan erämaahan. Ystäviä on syytä tarkkailla, sillä villiintyminen voi alkaa salakavalasti.

Viisi orastavan villiintymisen tuntomerkkiä:

1. Huomion keskittyminen pois oleellisesta. Ole varuillasi, mikäli ystäväsi katse alkaa harhailla sivistyksen ulkopuolisissa asioissa kuten lintujen äänissä ja maiseman muodoissa. Hän haistelee alati ilmaa ja jättäytyy jälkeen muusta ryhmästä. On syytä olla varovainen, jos hän toistuvasti laiminlyö sykemittarin, askelmittarin ja GPS-laitteen tarkkailun. Erityisesti ajantajun kadottamista on syytä pitää vakavana oireena.

2. Epäasiallinen varustautuminen. Ystävä laiminlyö asiallisen pukeutumisen ja turvallisen varustuksen. Hän saattaa esimerkiksi vaihtaa laadukkaan Goretex-asusteen vanhanaikaiseen villapaitaan tai virttyneeseen flanelliasusteeseen. Hän saattaa käyttää laadukkaiden vaelluskenkien sijasta esimerksi likaisia lenkkitossuja tai halpoja saappaita. Deodorantti ja kosteusvoide unohtuvat. Jopa aurinkorasva ja hyttysmyrkky voivat jäädä pois. Ystävä tuntee selittämätöntä riisuuntumisen tarvetta etenkin lämpimillä alueilla ja vesistöjen äärellä.

3. Vieraantunut ravinto. Vaeltaja koskettelee varomattomasti tuntemattomia kasveja ja poimii näiden osia suuhunsa muiden silmän välttäessä. Hänelle eivät enää kelpaa pussikeitot, säilykehampurilaiset tai myslipatukat. Edes makkara ei riitä. Hampaiden sinerrys on merkki salakavalasta siirtymisestä villiin epäpuhtaaseen ravintoon. Viimeistään siinä vaiheessa kun ystävä on hylännyt novelle-pullonsa ja hänet tavataan juomasta avovesistöstä, on retki syytä peruuttaa ja palata välittömästi sivistyksen pariin.

4. Väkivaltainen käytös. Ystävä kantaa mukanaan teräviä työvälineitä kuten veitsiä, kirveitä ja pieniä käyriä piikkejä. Hän kerää ja paloittelee puita sekä yrittää vaarallisesti sotkea niitä grillihiilien ja sytytysnesteen joukkoon. Ystävä on rajattoman kiinnostunut eläimistä, niiden anatomiasta ja kulkureiteistä. Hän puhuu alituiseen synkkiä asioita liittyen niiden vangitsemiseen ja surmaamiseen. Tämä liittyy usein kammottavalla tavalla oikeanlaisesta ravinnosta vieraantumiseen.

5. Sosiaalinen vieraantuminen. Kommunikaatio ystävän kanssa ei enää toimi normaalisti. Hän ei vastaa kännykkään, eikä päivitä Facebookin statustietoa kannettavalla tietokoneellaan. Hän viihtyy yksinäisyydessä ja yrittää estellä seurueen normaalia sosiaalista toimintaa hiljentämällä musiikkisoittimia ja estämällä videokuvausta. Hän kuluttaa aikaansa katsomalla palavia puita sekä veden liikkeitä. Hän ei reagoi hyttysenpistoihin normaalisti ja tutkii muurahaispesiä tuntikausia. Linnuille hän viheltelee ja vaatii toisilta hiljaisuutta lähestyessään avovesistöjä mystisten keppien ja lankaviritysten kanssa.

Näiden merkkien yleistyessä henkilö on ajettava nopeasti sivistyksen pariin, tuotava sisälle lämpimään sekä tarjottava runsaasti oikeanlaista ravintoa kuten ranskanperunoita ja kolajuomaa. Videopelit ja vauhdikas musiikki on myös huomattu hyväksi hoitokeinoksi. Vastarintaa tekevät on pakotettava hoitoon voimakeinoin, sillä on vaarana, että villiintynyt voi kohdata metsässä toisia villiintyneitä. Jos nämä ihmiset muodostavat lauman, he voivat oppia keräämään ravintokasveja, saalistaa eläimiä ravinnokseen, pesiä talven yli ja saada jälkeläisiä. Luonnossa syntynyttä toisen sukupolven villi-ihmistä on lähes mahdoton palauttaa enää takaisin sivistyksen pariin.