
Uudenvuoden lupausten varjolla pyörittelen täällä vanhoja kirjoituksia. Kuulkaas tätä.
Taannoin Kalevassa oli artikkeli, joka sai minutkin miettimään ruokavalion remontointia. Siinä kerrottiin, kuinka vähäkalorinen ruokavalio hidastaa vanhenemista ja pidentää elinikää.
Wisconsinin yliopistossa ruokittiin parisenkymmentä vuotta reesusapinoita kahdella eri ruokavaliolla. Toiset saivat atrioida niin paljon apetta kuin napa vetää ja toiset taas noudattivat vähäkalorista dieettiä, joka sisälsi 30 prosenttia vähemmän energiaa, mutta kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Vapaasti lihapatojen ääressä notkuneilla apinoilla oli huono iho ja ne kärsivät nivelrikoista sekä erilaisista rappeumasairauksista.
Mutta kuulkaa tarkkaan, mitä artikkelissa kirjoitettiin nälkää nähneistä apinoista:
"Ne näyttävät silminnähden elinvoimaisilta, heittelevät voltteja ja pelleilevät ohikulkijoille. Niiden veren insuliini ja kehon lämpötila ovat keskimääräistä matalampia ja niiden ennustetaan elävän pitkään."
Minäkin elää pitkään ja haluan että ruumiinlämpöni ja vereni insuliini ovat keskimääräistä matalampia. Mutta ennen kaikkea haluan näyttää silminnähden elinvoimaiselta, heitellä voltteja ja pelleillä ohikulkijoille. Se on elämää!

1 kommentti:
Tässä vaiheessa sopii muistaa, että veren insuliini pysyy matalana vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, jolloin elimistö itse säätelee insuliininsa matalaksi ;) ja energiamäärä ja insuliini eivät tällöin välttämättä korreloi millään tavoin toisiensa kanssa, joten --> lihapatojen ääreen, mutta sylkekäämme perunat pois!
Lähetä kommentti