Ymmärrätkö unelmasi

Omien unelmien toteuttaminen on naurettavan helppoa. Vaikeaa on ainoastaan ymmärtää oma unelmansa.

Olen ihmetellyt monesti, miten toisilla ihmisillä on ongelmia tulla onnelliseksi. Moni elämää eteenpäin vievä askel jää käsittämättömistä syistä saavuttamatta. Opinnot ovat loppusuoralla, mutta gradu tökkii selittämättömästä syystä. Valmistumisen jälkeinen unelma-ammatti kolkuttaa jo ovella kaikkien muiden paitsi työnhakijan itsensä mielestä. On vaikea muuttaa uudelle paikkakunnalle. Ei uskalla etsiä uusia ystäviä tai sitten ei voi ottaa sitä ratkaisevaa askelta seurustelukumppanin kanssa ja kosia.

Erityisen vaikeaa näissä kaikissa tilanteissa on silloin, jos omat vanhemmat, sisarukset ja tuttavat eivät ole elämällään antaneet esimerkkiä siitä, miten tämä uusi askel vaikuttaa elämään. Kun haluaa valmistua lääkäriksi, ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kaverit voivat houkutella eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta pelottaa suunnattomasti se, että tulisikin valituksi.

Jos teen vaikka itsestäni esimerkin. Kuusivuotiaana kapteenin ammatista haaveilleena voin silloin tällöin hämmästellä, miten ihmisillä voi olla varaa omistaa purjevene. Jos katson omaa menneisyyttäni selitys on todella yksinkertainen. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on omistaa purjevene, hyvänen aika minä en ole kuunaan edes käynyt oikean purjeveneen kannella! Minulla on siis tavattoman pitkä matka ymmärtää, mitä on omistaa purjevene enkä siksi voi saavuttaa purjeveneen omistamista ennen kuin olen ymmärtänyt mistä tässä unelmassa on kyse.

On väärä lähestymistapa alkaa säästää rahaa purjevenettä varten. Minun pitäisi tutustua ja ystävystyä purjeveneen omistajiin. Opettelisin purjehtimista, keskustelisin purjeveneistä ja ehkä saisin varakkailta purjehtijoilta uuden hyväpalkkaisen työn, jonka turvin voisin ostaa sitten sen veneen. Ehkä muuttaisin kokonaan mieleni, jos en pitäisi purjeveneilijöistä keskimäärin. Ehkä voisin pahoin ensipurjehduksellani. Voisi olla, että lopulta ymmärtäisin etten haluakaan tätä asiaa.

Sama pätee mielestäni vaikka menestyneeksi taiteilijaksi tulemisen suhteen. On helppoa heittäytyä artistiksi, jos on nähnyt myönteisiä esimerkkejä lähipiirissään. Sama on korkealle kouluttautumisen suhteen. Tohtoriksi väitteleminen on takuulla paljon helpompaa, jos on nähnyt lähipiirissään, millaista on olla tohtori. Mikä on karonkka ja mihin sitä miekkaa oikein käytetään.

Kaikki kehittyminen palautuu lopulta siihen, että hyväksyy oman kehittymisensä, sen että itsestä voi tulla joskus jotain suurta ja hienoa. Varmasti moni väittää kirkkain silmin, että hänellä ei ole mitään esteitä onnelliseksi tulemiseksi, vain ympäristö vastustaa häntä. Minä väitän, että suurimmat esteet on rakennettu oman päämme sisälle.

Kuponkikriisi

Näen taas unta.

Minulla on paljon ystäviä, jotka kulkevat usein autoni kyydissä. He haluavat maksaa bensiinikuluja, mutta maksaminen tuntuu minusta kiusalliselta. Sehän on melkein laitonta taksitoimintaakin. Mutta ystävät eivät halua olla loisia ja tiputtelevat euroja parkkirahaksi auton tuhkakuppiin.

Mietin asiaa illalla, ja keksin idean. Suunnittelen oman kyytikupongin. Ne näyttävät tältä:



Annan kyytikuponkeja seuraavana jouluna ystävilleni lahjoiksi. He voivat kuitata matkat näillä pienillä asiakirjoilla. Ajan kuponkeja läpi mustesuihkutulostimesta varmuuden vuoksi useampia kymmeniä jokaiselle niin eivät lopu heti. Olen tyytyväinen tästä mainiosta ajatuksesta.

Parin viikon päästä kahvilassa ystävä-A kysyy voinko tarjota kupillisen kun hänen lompakkonsa on jäänyt kotiin. Hän ehdottaa kuittaavansa kahvit kyytikupongilla. He ovat kuulemma alkaneet vaihtaa kyytikuponkeja keskenään kahveihin ja kaverillani on niitä jo satakunta.

Saan idean ja muutan kuponkeja. Uudet kupongit näyttävät tältä:



Painan lisää kuponkeja ja jaan niitä tuttaville myös syntymäpäivä- ja nimipäivälahjoiksi. Tämä on lisäksi halpaakin. Ystävät kertovat toisilleen asiasta ja vaihtelevat kuponkeja keskenään. Tiedetään, että tarjoan kahveja tarvittaessa, mutta moni ei ehdi käyttää kuponkeja minun kanssani.

Sitten tämä samainen ystävä-A tulee eräänä päivänä taas käymään. Hänen autonsa on kuulemma jäänyt tien varteen ja uusi pitäisi ostaa. Rahaa on tulossa, mutta sitä ei juuri tällä hetkellä ole. Minäkin puistan päätäni. Ei minullakaan ole yhtään ylimääräistä. Ystävä-A voisi tietysti lainata monilta ystäviltä, mutta nämä eivät oikein luota ystävä-A:han. Sitten hänen silmänsä alkavat loistaa, "Otetaan tuosta nurkasta kassillinen kuponkeja ja myydään ne muille ystävillesi. Sinuun he luottavat. Saan tarpeeksi rahaa siksi aikaa kun palkkani tulee ja maksan lainan takaisin." Idea kuulostaa niin hyvältä, että suostun. Ystävä katoaa ovesta suuren kuponkikassin kanssa.

Muutaman kuukauden päästä ovikelloni soi. Ystävä-B tulee kylään ja siinä ohessa hän haluaa vaihtaa kaksisataa kuponkiani rahaksi. Hänkin kun tarvitsisi pientä vippiä. Kauhistun ja kerron, että rahatilanteeni on aika huono. Kerron, että kuponkeja on paljon liikkeellä.

Ystäväni pyörittelee silmiään epäuskoisena ja poistuu mitään sanomatta. Jo puolen tunnin päästä puhelimeni alkaa soida. Vakuutan ystävilleni, että vaihtakaa kuponkeja vapaasti keskenänne kuten aiemminkin, mutta ei minulla ole varaa niitä kaikkia lunastaa.

Ystävä-A soittaa hädissään ja kertoo, että ystävät vainoavat nyt häntäkin ja ovat jonossa vaatimassa kuponkejaan vaihdettavaksi rahaan.

Kutsun ystäväni suureen kriisikokoukseen ja tarjoudun perustamaan roskapankin, joka ostaa ystävä-A:n kupongit, jotta muut saavat rahansa takaisin.

Herään juuri kun ystäväni jättävät minut istumaan yksin taskut tyhjänä suuren itse tekemäni kuponkikasan päälle. Huokaisen helpotuksesta. Onneksi tällaista ei tapahdu oikeassa elämässä.

Apinan päivät

Uudenvuoden lupausten varjolla pyörittelen täällä vanhoja kirjoituksia. Kuulkaas tätä.

Taannoin Kalevassa oli artikkeli, joka sai minutkin miettimään ruokavalion remontointia. Siinä kerrottiin, kuinka vähäkalorinen ruokavalio hidastaa vanhenemista ja pidentää elinikää.

Wisconsinin yliopistossa ruokittiin parisenkymmentä vuotta reesusapinoita kahdella eri ruokavaliolla. Toiset saivat atrioida niin paljon apetta kuin napa vetää ja toiset taas noudattivat vähäkalorista dieettiä, joka sisälsi 30 prosenttia vähemmän energiaa, mutta kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Vapaasti lihapatojen ääressä notkuneilla apinoilla oli huono iho ja ne kärsivät nivelrikoista sekä erilaisista rappeumasairauksista.

Mutta kuulkaa tarkkaan, mitä artikkelissa kirjoitettiin nälkää nähneistä apinoista:

"Ne näyttävät silminnähden elinvoimaisilta, heittelevät voltteja ja pelleilevät ohikulkijoille. Niiden veren insuliini ja kehon lämpötila ovat keskimääräistä matalampia ja niiden ennustetaan elävän pitkään."

Minäkin elää pitkään ja haluan että ruumiinlämpöni ja vereni insuliini ovat keskimääräistä matalampia. Mutta ennen kaikkea haluan näyttää silminnähden elinvoimaiselta, heitellä voltteja ja pelleillä ohikulkijoille. Se on elämää!

Riistamarket Oy

Seuraa osa kaksi sarjastamme Ilmaisia Liikeideoita. Nyt pistetään päivittäistavaroiden kauppa uusiksi.

Supermarketteja tupsahtelee taajamien reunaan kuin suuria lehmäntatteja, parkkipaikkojen ulapat vellovat katumaastureista ja kassalla kukaan ei vilkaise kuitin loppusummaa. On ihan selvä sosiaalinen tilaus uudenlaiselle päivittäistavarakaupalle.

Tuotteiden menekkiin vaikuttavat selkeästi hinta ja saatavuus. Hinta on suurimmassa osassa kauppoja liian alhainen. Saatavuus on myös omiaan heikentämään tuotteen arvoa. Teemme siis aggressiivisella mainoskampanjalla uuden päivittäistavarabrändin, joka on tunnettu korkeasta hinnastaan ja ainutlaatuisesta statusarvostaan. Se saa ihmiset himoitsemaan tuotetta.

Brändi nojaa siihen tosiseikkaan, että paras kuluttaja ei ole se, joka tuhlaa eniten rahaa. Varallisuuden lisäksi tarvitaan hyvää fysiikka, terveyttä, älykkyyttä ja kilpailuviettiä. Kohderyhmänä pääasiassa urheilulliset hyvätuloiset miehet.

Riistamarket ei sijaitse valtatien varressa vaan synkimmässä korvessa kaukana moottoriteistä. Viimeistään viisi kilometriä ennen kuin marketin liput siintävät kuusien lomasta on kivinen metsäautotie murtanut katumaastureiden vetoakselit ja kelirikko nielaissut pienemmät ajopelit konepeltiä myöten liejuun. Urheiluhenkeä ja menestymisen halua hehkuvat asiakaskokelaat kahlaavat hyisen suon yli päästäkseen kapuamaan jyrkkää kallionseinämää ylös vuorelle, jossa pehmonuijin varustautunut henkilökunta koittaa taklata asiakkaita ulos marketin vinhasti viuhuvilta pyöröovilta. Se maistuu elämältä.

Ruoka riistamarketissa ei ole halpaa, halpa ruoka on luusereita varten. Ennen sisään astumista kirjoitetaan täysi vastuuvapaussopimus ja maksetaan vähintään 100 euroa, joka oikeuttaa asiakasta tavoittelemaan yhtä tuoteartikkelia. Kaupan hyllyt - niin, ne eivät ole matalia ja selkeitä. Sisällä huonosti valaistussa kauppahallissa kohoaa mielipuolinen apinateline, josta riippuu satunnaisia elintarvikkeita. Kaikissa kuultaa himoittu hologrammilla aidoksi todennettu riistamarketin tuoteleima. Korkealla katon rajassa liikkuvilla linjastoilla syöksyilee silloin tällöin ryhmä paketteja ja purkkeja, joiden pudottamista voi kokeilla oven vierestä panttia vastaan lainattavilla imukuppipyssyillä. Tukevampaan kuntoon päässeet voivat tavoitella satunnaisia tuotteita heittämällä onkivapaa pressun taakse, mutta lujaa on vedettävä ennen kuin vessapaperi tai pesuaine on sankarin käsissä. Jäädytetyn altaan pinnalla voi yrittää keilata maitopurkkeja parempaan talteen, jos välttyy molskahtamasta hyiseen veteen. Suurta määrää tavaroita ei saa kaupasta ulos kerralla, koska viimeistään eteisessä toiset asiakkaat odottavat tilaisuutta taklata onnekkaat kumoon ja viedä heidän ostoksensa. Kypärä, olkapääsuojat ja suuri nopeus antavat parhaat mahdollisuudet saada kaksi tai kolmekin pakettia pihalle asti.

Illalla isä saapuu kotiin mustelmilla ja väsyneenä, mutta ei puulaakijääkiekon jäljiltä. Onnellisena hän nostaa pöytään riistamarketin kolhiintuneen kahvipaketin. Vieraat katselevat sitä kateudesta vihreinä. Mielessään ajattelevat: "Mikä saalistaja. Oltaisiinpa meidänkin perheessä energisiä menestyjiä".

Maailmanloppu Oy

Kehitin ystäväni kanssa vuosia sitten varsin mainion liiketoimintaidean. Koska kummastakaan meistä ei tullut yrittäjää osallistun laupiaasti taantuman ehkäisemiseen ja tarjoan ällistyttävän ajatuksemme vapaasti kaikkien ennakkoluulottomien yrittäjien konseptisalkkuun. Nyt nimittäin tarvitaan kipeästi uusia oivaltavia liiketoimintamalleja.

Uuden tuotteen työnimi on Maailmanloppuvakuutus. Mainostoimiston runolliset kynäniekat voivat keksiä täsmällisemmän nimen, sillä totta puhuen kyseessä ei varsinaisesti ole maailmanloppu asian pahimmassa merkityksessä. Sanotaan vaikka... että myydään vakuutus yksityishenkilölle silmälläpitäen suurkatastrofia, jossa yhteiskuntajärjestys murenee lopullisesti, liikenne, talouselämä ja yhteiskuntarauha ovat mennyttä. En nyt puhu jättiläismeteorin iskusta, mutta esim. ydinsodasta, pandemiasta tai ilmastonmuutoksen pahimmasta kauhukuvasta.

No ok, talot hajoavat kaikilta, kylänraitit täyttyvät pakolaisvirroista, puolisotilaalliset rosvojoukot ryöstelevät ja ydintalvi heittää nokiset hiutaleensa geeniruton turmelemien peltojen ylle. Miten mikään vakuutus toimii tässä tilanteessa?

Ei huolta, Maailmanloppu Oy tarjoaa edullisen maailmanloppuvakuutuksen, comfort-taso 60 euroa kuussa ja premium-paketti 100 euroa. Vakuutusyhtiö kalustaa täydellisen energiaomavaraisen selviytymisbunkkerin 10 kilometrin etäisyydelle kodistasi. Tarkastatte myyjän kanssa, että säilykehyllyt ovat täynnä, kaasunaamarit tallella, joditablettien päiväykset kunnossa ja pistoolien lippaat ladattu. Tämän jälkeen bunkkeri sinetöidään ja sinulle annetaan biotunnisteilla varmistettu henkilökohtainen avain. Tätä avainta saat säilyttää kotonasi, mutta vakuutusyhtiöllä on lupa aika ajoin tarkistaa, että kaikki on tallella. Lisäksi yhtiöllä on velvollisuus päivittää varastot ajanmukaisiksi. Tavara ei vanhene nopeasti ja yhteiskuntarauhan vallitessa vakuutusyhtiö voi käyttää bunkkereita esim. pieninä tukkuvarastoina.

Kun äkkikatastrofi iskee, vain avaimen omistaminen merkitsee.

Unia kehäkaupungeista

Näen unta. Kävelen erikoislaatuisessa kaupungissa. Sen lisäksi, että sodat ja mullistukset ovat kaupungin kiertäneet, siellä on viimeisen 5000 vuoden ajan toiminut keskeytyksettä suurta arvovaltaa nauttiva, tunnollinen ja uupumaton museoviranomaisten armeija. Hieraisen silmiäni.

Kaupungin keskusaukiota hallitsee sen vanhin hengellinen rakennus, korkea punamultamaalauksin koristeltu kivipaasi. Suuret turistilaumat piirittävät sen vieressä olevaa luolaa ja ostavat muovisia nuijia matkamuistoksi. Kiertelen punaisilla nauhoilla rajattuja hautakiviröykkiöitä ja suuntaan poispäin keskustasta.

Kohta kävelen keskellä korkeita temppelinraunioita ja katselen yläilmoihin, kuinka sinihaalariset työmiehet poistavat linnunjätöksiä doorilaisista ja joonialaisista pylväistä. Turisteja on vähemmän. Väistelen ekstaasissa vaeltavia tutkijoita ja
jatkan matkaani pitkin kapeita katuja, joiden molemmin puolin kohoaa keskiaikaisia taloja. Muutamien piipuista tuprahtelee savua silmiini. Pienikokoinen moottorikärry palaa reitiltään tyhjentämästä kemiallisia vessoja.

Seinässä roikkuu kellastunut teesi, jossa vaaditaan museolain lieventämistä ja perinteisten katakombien muuttamista viemäreiksi.

Muistan näkeväni unta, nousen lentoon löyhkää pakoon. Keskiaikaiset katot kaareutuvat temppeliraunioiden ja kallioluolien ympäri. Kauempana yhä suuremmat kehät ympäröivät keskustaa yhä laajenevina rinkeinä. Lennän hitaasti eteenpäin yli renessanssipalatsien ja barokkikartanoiden. Pian sujahdan punatiilisten makasiinien piippujen lomitse ja nousen yhä korkeammalle.

Katselen koko autereista komeutta kauempaa ja näen kuinka sen vuosikasvut etääntyvät kehinä kaukaisuuteen. Lennän oikein pitkään ja lopulta laskeudun kukkaniitylle ihan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Touhukkaan työmaan yli näen kuinka maiseman halki leviää ilta-auringossa kimaltelevien lasipalatsien muuri. Liikennevalojen sumasta poistuvat jonona maaseudulle citymaasturit, limusiinit ja mopoautot.

Sitten herään. Puistelen päätäni ja lähden töihin. Tervehdin puskutraktoreita matkallani.

Ärsyyntymisen sietämätön kaipuu

Jokainen viesti kilpailee huomiosta. Osa viesteistä saa huomiota ja osa taas ei. Älykkäät ja tärkeät ajatukset eivät saa huomiota, eivät myöskään välttämättä kaikki hauskat ajatukset. Tärkeintä on että viesti herättää tunteita.

Kyllä, tärkein tunnetekniikka varsinkin uudessa mediassa tuntuu olevan ärsyttäminen.
Omalla kohdallani hyvin räätälöity provosointi on aina purrut todella tehokkaasti.

Vanhempana ihmisen luontainen ja tahaton kärjistyskyky heikkenee, nuoret ovat siinä hyviä. Kokeilkaapa vaikka teinien kirjoittamia mielipidekirjoituksia lehdissä, jotka päästävät niitä läpi. Nuortenlehtiä varokaa, niiden yli-idealistisilta mielipidepalstoilta voi saada yliannostuksen.

Mutta taitavat ja nerokkaat mediaihmiset osaavat rakentaa näitä esityksiä myöhemmälläkin iällä. Kuunnelkaa vaikka Kirsi Virtasen radio-ohjelmia. Mikä aiheenvalinta, mikä argumenttien muotoilu, mikä artikulaatio.

Nuoruuden ylikorostuksen aikana ei ole ihme, että provosointi ja erilanen pölhöily ja tölväily nousevat yhä enemmän esille mediassa ja myyvät entistä paremmin. Meillä arvostetaan keskenkasvuisuutta kaikissa sen muodoissa.

Odottelen vain vaihteeksi seesteisyyden kautta lapsuuden, aikuisuuden tai vanhuuden arvostusta.