Riistamarket Oy

Seuraa osa kaksi sarjastamme Ilmaisia Liikeideoita. Nyt pistetään päivittäistavaroiden kauppa uusiksi.

Supermarketteja tupsahtelee taajamien reunaan kuin suuria lehmäntatteja, parkkipaikkojen ulapat vellovat katumaastureista ja kassalla kukaan ei vilkaise kuitin loppusummaa. On ihan selvä sosiaalinen tilaus uudenlaiselle päivittäistavarakaupalle.

Tuotteiden menekkiin vaikuttavat selkeästi hinta ja saatavuus. Hinta on suurimmassa osassa kauppoja liian alhainen. Saatavuus on myös omiaan heikentämään tuotteen arvoa. Teemme siis aggressiivisella mainoskampanjalla uuden päivittäistavarabrändin, joka on tunnettu korkeasta hinnastaan ja ainutlaatuisesta statusarvostaan. Se saa ihmiset himoitsemaan tuotetta.

Brändi nojaa siihen tosiseikkaan, että paras kuluttaja ei ole se, joka tuhlaa eniten rahaa. Varallisuuden lisäksi tarvitaan hyvää fysiikka, terveyttä, älykkyyttä ja kilpailuviettiä. Kohderyhmänä pääasiassa urheilulliset hyvätuloiset miehet.

Riistamarket ei sijaitse valtatien varressa vaan synkimmässä korvessa kaukana moottoriteistä. Viimeistään viisi kilometriä ennen kuin marketin liput siintävät kuusien lomasta on kivinen metsäautotie murtanut katumaastureiden vetoakselit ja kelirikko nielaissut pienemmät ajopelit konepeltiä myöten liejuun. Urheiluhenkeä ja menestymisen halua hehkuvat asiakaskokelaat kahlaavat hyisen suon yli päästäkseen kapuamaan jyrkkää kallionseinämää ylös vuorelle, jossa pehmonuijin varustautunut henkilökunta koittaa taklata asiakkaita ulos marketin vinhasti viuhuvilta pyöröovilta. Se maistuu elämältä.

Ruoka riistamarketissa ei ole halpaa, halpa ruoka on luusereita varten. Ennen sisään astumista kirjoitetaan täysi vastuuvapaussopimus ja maksetaan vähintään 100 euroa, joka oikeuttaa asiakasta tavoittelemaan yhtä tuoteartikkelia. Kaupan hyllyt - niin, ne eivät ole matalia ja selkeitä. Sisällä huonosti valaistussa kauppahallissa kohoaa mielipuolinen apinateline, josta riippuu satunnaisia elintarvikkeita. Kaikissa kuultaa himoittu hologrammilla aidoksi todennettu riistamarketin tuoteleima. Korkealla katon rajassa liikkuvilla linjastoilla syöksyilee silloin tällöin ryhmä paketteja ja purkkeja, joiden pudottamista voi kokeilla oven vierestä panttia vastaan lainattavilla imukuppipyssyillä. Tukevampaan kuntoon päässeet voivat tavoitella satunnaisia tuotteita heittämällä onkivapaa pressun taakse, mutta lujaa on vedettävä ennen kuin vessapaperi tai pesuaine on sankarin käsissä. Jäädytetyn altaan pinnalla voi yrittää keilata maitopurkkeja parempaan talteen, jos välttyy molskahtamasta hyiseen veteen. Suurta määrää tavaroita ei saa kaupasta ulos kerralla, koska viimeistään eteisessä toiset asiakkaat odottavat tilaisuutta taklata onnekkaat kumoon ja viedä heidän ostoksensa. Kypärä, olkapääsuojat ja suuri nopeus antavat parhaat mahdollisuudet saada kaksi tai kolmekin pakettia pihalle asti.

Illalla isä saapuu kotiin mustelmilla ja väsyneenä, mutta ei puulaakijääkiekon jäljiltä. Onnellisena hän nostaa pöytään riistamarketin kolhiintuneen kahvipaketin. Vieraat katselevat sitä kateudesta vihreinä. Mielessään ajattelevat: "Mikä saalistaja. Oltaisiinpa meidänkin perheessä energisiä menestyjiä".

Maailmanloppu Oy

Kehitin ystäväni kanssa vuosia sitten varsin mainion liiketoimintaidean. Koska kummastakaan meistä ei tullut yrittäjää osallistun laupiaasti taantuman ehkäisemiseen ja tarjoan ällistyttävän ajatuksemme vapaasti kaikkien ennakkoluulottomien yrittäjien konseptisalkkuun. Nyt nimittäin tarvitaan kipeästi uusia oivaltavia liiketoimintamalleja.

Uuden tuotteen työnimi on Maailmanloppuvakuutus. Mainostoimiston runolliset kynäniekat voivat keksiä täsmällisemmän nimen, sillä totta puhuen kyseessä ei varsinaisesti ole maailmanloppu asian pahimmassa merkityksessä. Sanotaan vaikka... että myydään vakuutus yksityishenkilölle silmälläpitäen suurkatastrofia, jossa yhteiskuntajärjestys murenee lopullisesti, liikenne, talouselämä ja yhteiskuntarauha ovat mennyttä. En nyt puhu jättiläismeteorin iskusta, mutta esim. ydinsodasta, pandemiasta tai ilmastonmuutoksen pahimmasta kauhukuvasta.

No ok, talot hajoavat kaikilta, kylänraitit täyttyvät pakolaisvirroista, puolisotilaalliset rosvojoukot ryöstelevät ja ydintalvi heittää nokiset hiutaleensa geeniruton turmelemien peltojen ylle. Miten mikään vakuutus toimii tässä tilanteessa?

Ei huolta, Maailmanloppu Oy tarjoaa edullisen maailmanloppuvakuutuksen, comfort-taso 60 euroa kuussa ja premium-paketti 100 euroa. Vakuutusyhtiö kalustaa täydellisen energiaomavaraisen selviytymisbunkkerin 10 kilometrin etäisyydelle kodistasi. Tarkastatte myyjän kanssa, että säilykehyllyt ovat täynnä, kaasunaamarit tallella, joditablettien päiväykset kunnossa ja pistoolien lippaat ladattu. Tämän jälkeen bunkkeri sinetöidään ja sinulle annetaan biotunnisteilla varmistettu henkilökohtainen avain. Tätä avainta saat säilyttää kotonasi, mutta vakuutusyhtiöllä on lupa aika ajoin tarkistaa, että kaikki on tallella. Lisäksi yhtiöllä on velvollisuus päivittää varastot ajanmukaisiksi. Tavara ei vanhene nopeasti ja yhteiskuntarauhan vallitessa vakuutusyhtiö voi käyttää bunkkereita esim. pieninä tukkuvarastoina.

Kun äkkikatastrofi iskee, vain avaimen omistaminen merkitsee.

Unia kehäkaupungeista

Näen unta. Kävelen erikoislaatuisessa kaupungissa. Sen lisäksi, että sodat ja mullistukset ovat kaupungin kiertäneet, siellä on viimeisen 5000 vuoden ajan toiminut keskeytyksettä suurta arvovaltaa nauttiva, tunnollinen ja uupumaton museoviranomaisten armeija. Hieraisen silmiäni.

Kaupungin keskusaukiota hallitsee sen vanhin hengellinen rakennus, korkea punamultamaalauksin koristeltu kivipaasi. Suuret turistilaumat piirittävät sen vieressä olevaa luolaa ja ostavat muovisia nuijia matkamuistoksi. Kiertelen punaisilla nauhoilla rajattuja hautakiviröykkiöitä ja suuntaan poispäin keskustasta.

Kohta kävelen keskellä korkeita temppelinraunioita ja katselen yläilmoihin, kuinka sinihaalariset työmiehet poistavat linnunjätöksiä doorilaisista ja joonialaisista pylväistä. Turisteja on vähemmän. Väistelen ekstaasissa vaeltavia tutkijoita ja
jatkan matkaani pitkin kapeita katuja, joiden molemmin puolin kohoaa keskiaikaisia taloja. Muutamien piipuista tuprahtelee savua silmiini. Pienikokoinen moottorikärry palaa reitiltään tyhjentämästä kemiallisia vessoja.

Seinässä roikkuu kellastunut teesi, jossa vaaditaan museolain lieventämistä ja perinteisten katakombien muuttamista viemäreiksi.

Muistan näkeväni unta, nousen lentoon löyhkää pakoon. Keskiaikaiset katot kaareutuvat temppeliraunioiden ja kallioluolien ympäri. Kauempana yhä suuremmat kehät ympäröivät keskustaa yhä laajenevina rinkeinä. Lennän hitaasti eteenpäin yli renessanssipalatsien ja barokkikartanoiden. Pian sujahdan punatiilisten makasiinien piippujen lomitse ja nousen yhä korkeammalle.

Katselen koko autereista komeutta kauempaa ja näen kuinka sen vuosikasvut etääntyvät kehinä kaukaisuuteen. Lennän oikein pitkään ja lopulta laskeudun kukkaniitylle ihan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Touhukkaan työmaan yli näen kuinka maiseman halki leviää ilta-auringossa kimaltelevien lasipalatsien muuri. Liikennevalojen sumasta poistuvat jonona maaseudulle citymaasturit, limusiinit ja mopoautot.

Sitten herään. Puistelen päätäni ja lähden töihin. Tervehdin puskutraktoreita matkallani.

Ärsyyntymisen sietämätön kaipuu

Jokainen viesti kilpailee huomiosta. Osa viesteistä saa huomiota ja osa taas ei. Älykkäät ja tärkeät ajatukset eivät saa huomiota, eivät myöskään välttämättä kaikki hauskat ajatukset. Tärkeintä on että viesti herättää tunteita.

Kyllä, tärkein tunnetekniikka varsinkin uudessa mediassa tuntuu olevan ärsyttäminen.
Omalla kohdallani hyvin räätälöity provosointi on aina purrut todella tehokkaasti.

Vanhempana ihmisen luontainen ja tahaton kärjistyskyky heikkenee, nuoret ovat siinä hyviä. Kokeilkaapa vaikka teinien kirjoittamia mielipidekirjoituksia lehdissä, jotka päästävät niitä läpi. Nuortenlehtiä varokaa, niiden yli-idealistisilta mielipidepalstoilta voi saada yliannostuksen.

Mutta taitavat ja nerokkaat mediaihmiset osaavat rakentaa näitä esityksiä myöhemmälläkin iällä. Kuunnelkaa vaikka Kirsi Virtasen radio-ohjelmia. Mikä aiheenvalinta, mikä argumenttien muotoilu, mikä artikulaatio.

Nuoruuden ylikorostuksen aikana ei ole ihme, että provosointi ja erilanen pölhöily ja tölväily nousevat yhä enemmän esille mediassa ja myyvät entistä paremmin. Meillä arvostetaan keskenkasvuisuutta kaikissa sen muodoissa.

Odottelen vain vaihteeksi seesteisyyden kautta lapsuuden, aikuisuuden tai vanhuuden arvostusta.

Ulkoilun vaaroista

Nyt kun kesä on tulossa, on aiheellista puhua ulkoiluharrastusten vaaroista. Lämpimän sään vuoksi yhä useampi uskaltautuu etsimään elämyksiä ulkoilmassa, mutta liiallisessa ulkona oleskelussa piilevät omat vaaransa.

Meillä Tila-Suomessa pidetään joskus lemmikkejä vapaana. Siis kissoja, koiria, harakanpoikasia ja sellaisia. Jos lemmikki on yön pois kotoa, se ei ole vielä kovin vaarallista. Mutta jos eläin alkaa yhä enemmän viihtyä ulkona se voi villiintyä. Siis aivan oikein, villiintyä eli tulla villiksi. Toisin kuin kotieläin, villieläin elää viettiensä varassa. Se on luonnollisen epäluuloinen sivistyneitä ihmisiä ja asuttua maailmaa kohtaan. Sen saalistusvaistot heräävät ja se saattaa hyökätä luonnonvaraisten eläinten kimppuun. Erityisen vaarallinen on esimerkiksi lauma villiintyneitä koiria. Ne muodostavat yhteisön joka saalistaa ryhmässä ja lisääntyy vailla sivistyksen kontrollia.

Ei liene tarpeellista tähdentää, että sama pätee myös ihmiseen. Koulussa opetettiin, että ihminen on eläin, eikä siellä valehdella. Ei ole siis mitään syytä, miksei ihminenkin villiintyisi, hyvin helpostikin vielä.

Villiintymisen tuntomerkkejä on useita ja luokittelen tässä yleisimmät hälyttävät piirteet, joita on syytä tarkkailla kun rohkeimmat kaupunkilaiset uskaltautuvat hetkeksi seikkailemaan erämaahan. Ystäviä on syytä tarkkailla, sillä villiintyminen voi alkaa salakavalasti.

Viisi orastavan villiintymisen tuntomerkkiä:

1. Huomion keskittyminen pois oleellisesta. Ole varuillasi, mikäli ystäväsi katse alkaa harhailla sivistyksen ulkopuolisissa asioissa kuten lintujen äänissä ja maiseman muodoissa. Hän haistelee alati ilmaa ja jättäytyy jälkeen muusta ryhmästä. On syytä olla varovainen, jos hän toistuvasti laiminlyö sykemittarin, askelmittarin ja GPS-laitteen tarkkailun. Erityisesti ajantajun kadottamista on syytä pitää vakavana oireena.

2. Epäasiallinen varustautuminen. Ystävä laiminlyö asiallisen pukeutumisen ja turvallisen varustuksen. Hän saattaa esimerkiksi vaihtaa laadukkaan Goretex-asusteen vanhanaikaiseen villapaitaan tai virttyneeseen flanelliasusteeseen. Hän saattaa käyttää laadukkaiden vaelluskenkien sijasta esimerksi likaisia lenkkitossuja tai halpoja saappaita. Deodorantti ja kosteusvoide unohtuvat. Jopa aurinkorasva ja hyttysmyrkky voivat jäädä pois. Ystävä tuntee selittämätöntä riisuuntumisen tarvetta etenkin lämpimillä alueilla ja vesistöjen äärellä.

3. Vieraantunut ravinto. Vaeltaja koskettelee varomattomasti tuntemattomia kasveja ja poimii näiden osia suuhunsa muiden silmän välttäessä. Hänelle eivät enää kelpaa pussikeitot, säilykehampurilaiset tai myslipatukat. Edes makkara ei riitä. Hampaiden sinerrys on merkki salakavalasta siirtymisestä villiin epäpuhtaaseen ravintoon. Viimeistään siinä vaiheessa kun ystävä on hylännyt novelle-pullonsa ja hänet tavataan juomasta avovesistöstä, on retki syytä peruuttaa ja palata välittömästi sivistyksen pariin.

4. Väkivaltainen käytös. Ystävä kantaa mukanaan teräviä työvälineitä kuten veitsiä, kirveitä ja pieniä käyriä piikkejä. Hän kerää ja paloittelee puita sekä yrittää vaarallisesti sotkea niitä grillihiilien ja sytytysnesteen joukkoon. Ystävä on rajattoman kiinnostunut eläimistä, niiden anatomiasta ja kulkureiteistä. Hän puhuu alituiseen synkkiä asioita liittyen niiden vangitsemiseen ja surmaamiseen. Tämä liittyy usein kammottavalla tavalla oikeanlaisesta ravinnosta vieraantumiseen.

5. Sosiaalinen vieraantuminen. Kommunikaatio ystävän kanssa ei enää toimi normaalisti. Hän ei vastaa kännykkään, eikä päivitä Facebookin statustietoa kannettavalla tietokoneellaan. Hän viihtyy yksinäisyydessä ja yrittää estellä seurueen normaalia sosiaalista toimintaa hiljentämällä musiikkisoittimia ja estämällä videokuvausta. Hän kuluttaa aikaansa katsomalla palavia puita sekä veden liikkeitä. Hän ei reagoi hyttysenpistoihin normaalisti ja tutkii muurahaispesiä tuntikausia. Linnuille hän viheltelee ja vaatii toisilta hiljaisuutta lähestyessään avovesistöjä mystisten keppien ja lankaviritysten kanssa.

Näiden merkkien yleistyessä henkilö on ajettava nopeasti sivistyksen pariin, tuotava sisälle lämpimään sekä tarjottava runsaasti oikeanlaista ravintoa kuten ranskanperunoita ja kolajuomaa. Videopelit ja vauhdikas musiikki on myös huomattu hyväksi hoitokeinoksi. Vastarintaa tekevät on pakotettava hoitoon voimakeinoin, sillä on vaarana, että villiintynyt voi kohdata metsässä toisia villiintyneitä. Jos nämä ihmiset muodostavat lauman, he voivat oppia keräämään ravintokasveja, saalistaa eläimiä ravinnokseen, pesiä talven yli ja saada jälkeläisiä. Luonnossa syntynyttä toisen sukupolven villi-ihmistä on lähes mahdoton palauttaa enää takaisin sivistyksen pariin.

Vapaamatkustajana byrokratiassa

Olin varsin vaikuttunut kun kuulin ensimmäisiä kertoja kansalaispalkasta, tai negatiivisesta tuloveromallista - mitä nimeä sitten oppisuunnasta riippuen haluaa käyttää. Siinä ideana on lakkauttaa kaikki tukijärjestelmät ja jakaa sen sijasta ihmisille perustuloa, joka olisi jotain 500 euron paikkeilla ja takaisi turvatun elämän kaikissa olosuhteissa.

Tämä on nerokas, hyveellinen ja kannatettava ajatus. Toinen sellainen ajatus on tasavero. Malli voitaisiin ottaa käyttöön heti, koska vasta julkaistun virkamiesselvityksen mukaan Suomessa yllätyksellistä kyllä jo eletään lähestulkoon tasaveromallissa. Kaikki palautukset, vähennykset, portaat ja sensellaiset vain hämmentävät ihmisiä luulemaan muuta.

Mutta miksi nerokkaita asioita ei oteta käyttöön. Ovatko päättäjät saamattomia idiootteja kun eivät tartu näin selvään säästöohjelmaan? On paljon porua ja paljon idealistista vääntelyä. Asioiden pyörittelyä ja vehtaamista. Joku tietää aivan varmasti, että näissä järkevältä vaikuttavissa asioissa on varjopuolensa, mutta ei halua sanoa sitä.

Minäpä paljastan suuret epäilyni. Eivät päättäjät idiootteja ole. He ovat vain lukeneet vapaamatkustajan ongelmasta. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että ihminen luistaa aina velvollisuuksistaan, jos toiset ihmiset hoitavat hommat hänen puolestaan. Suomen valtiossa riittää paljonkin tilaisuuksia vapaamatkustamiseen. Itse olen harrastanut esimerkiksi osa-aikaisen työn tekemistä sovitellulla päivärahalla, mikä on valtion näkökulmasta ihan kohtuutonta loisimista. Ihmiselle maksetaan siitä, ettei hän voi elättää itseään työllään! On oikeasti tosi houkutteleva tarjous tehdä töitä 24 tuntia viikossa ja elää sillä. Kaikkien kannattaa tehdä niin ja perustaa firmoja, joissa tämä on mahdollista. Työvoiman tunkua olisi vaikea estää.

Valtion näkökulmasta homma hoidetaan siten, että pidetään yllä huippuunsa kehitettyä suunnatonta virkamiesvaltaa, jossa KELA saumattomassa yteistyössä vakuutusyhtiöiden ja työttömyyskassojen kanssa, maksaa ihmisille perustuloa, mutta maksaa epävarmaa tukea ja irrationaalisin perustein.

Minun tapauksessani YTK:n lautakunta lopetti ansiosidonnaisen työttömyysturvan, koska tein 150 euron edestä sivutoimista työtä eikä lain mukainen työajan seurantapykälä täyttynyt. Työministeriö vatvoi valituspaperiani puoli vuotta kunnes hylkäsi sen. Menetin noin 800 euroa siksi että tein mukavan tuntimäärän töitä. Opin läksyni. Teen töitä vastedes täydet 40 tuntia.

Ja olen ymmärtänyt tuon järjestelmän nerokkuuden. Tukijoiden mukaan vapaamatkustajan ongelma laimenee, kun edun jatkuvuus tehdään epävarmaksi. Valtion byrokratia on tehokas, sen luonne on pelotella ihmisiä tukien loppumisella ja siksi jokainen työtön, eläkeläinen ja opiskelija pyörii öisin levottomana vuoteessaan ja näkee painajaisia takaisinperinnästä. Aamulla hän juoksee KELAn kautta vuokratyöfirmaan ja tuet peruttuaan pestautuu viemärisukeltajaksi 2 euron tuntipalkalla. Talouskasvu kukoistaa ja ihmiset ovat tuottavia.

Sanotte, että tämä kaikki on vilkkaan mielikuvituksen tulosta, mutta seuratkaapa politiikkaa ja ympäröivää yhteiskuntaa. Tukiviidakko on elävä, mukautuva ja alati muuttuva. Sen rönsyt tarttuvat vain päästääkseen irti. Sen kamara tukee vain siemaistakseen sisäänsä. Se pitää meidät valppaina, elävinä, toimeiliaina ja ikuisessa liikkeessä. Sen sykkeessä ja sen virrassa me synnymme, teemme töitä ja kuolemme.

Vallanpitäjillä on salaisuuksia

Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen myötäsyntyinen taipumus viehtyä suuriin mysteereihin ja salaisuuksiin. Tieto, johon ei pääse käsiksi, ja jota ei voi täysin käsittää, kiehtovat mieltä monin verroin enemmän kuin se, minkä voi lukea aamun lehdestä. Ajattelemme, että vallanpitäjät eivät päästä kaikkea tietoa mediaan ja siinä olemme ehdottomasti oikeassa.

Kaupungin, valtion tai valtioliiton johdossa on jokin epämääräinen porukka, joka haluaa salata oman etunsa vuoksi erittäin tärkeitä asioita julkistamiselta.

Jokaisella on oma suurempi tai pienempi lempiteoriansa siitä, mitä salataan. On jo kuultu, että Yhdysvaltain hallitus oli WTC-iskujen takana, Britannian kuningasperhe salamurhasi Dianan, Juutalaiset hallitsewat Wall Streetiä, Scientologit miehittävät Hollywoodia ja kaikkea ohjaavat kuun pimeälle puolelle telakoituneet ulkoavaruudesta saapuneet valaistuneet vapaamuurarit. Mutta minun salaliittoteoriani on kaikkein hurjin. Uskaltaudun kertomaan asiasta vain koska luin vasta, mitä amerikkalaistoimittaja Tim Weiner oli kirjoittanut Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:sta.

Minun salaliittoteoriani on typistettävissä hyvin lyhyeen. Minä uskon, että CIA:n lisäksi maailman hallitukset ja johtavat tahot peittelevät lähes vain ja ainoastaan omia hypernoloja kohelluksiaan.

he ovat suurista tehtävistään huolimatta ihan tavallisia ja vajavaisia ihmisiä, jotka yhdessä epäonnistuvat, tunaroivat, mokaavat, tyrivät ja häseltävät pilalle lähes kaikki vähänkin monimutkaisemmat yhteiskunnalliset projektit. Jos on pitänyt silmänsä auki yli 20 vuotta, on väistämättä huomannut omassa elämässään, että CIA ei mikään poikkeus. Ihmisiltä vain yksinkertaisesti tuppaa epäonnistumaan kaikki - eikä vähiten kun se tehdään ensimmäistä kertaa.

Lähtökohtaisesti ihmiset ovat töissään tolkuttoman epäpäteviä. Kun ala-asteen opettajani väitti kivenkovaa Brontosaurusta petoeläimeksi, arvelin olevani todistamassa ainutlaatuista tilannetta. Myöhemmin kun kuulin, että 70-luvun talot rakennettiin sääntöjään lahoaviksi hometaskuiksi, odottaville äideille syötettiin myrkyllistä talidomia ja Tshernobylin ydinvoimala paljastui itsetuholaitteeksi, pieni lapsi alkoi saada ihan uutta kuvaa maailmasta. Myöhemmin ammattia opiskellessa ja työelämään tutustuessa kävi selville, että vuosikausia yliopistossa opiskellut henkilö päätyy väistämättä alansa johtavaan eliittiin pelkästään sillä, että onnistuu välttämään kaikki aiheen perusteoksissa esitellyt oppikirjavirheet ja oikeasti ymmärtää, mistä hänen työssään on kyse.

Suurin osa nimittäin ei käsitä.

Tämän vuoksi on vaikea uskoa siihen, että mitään suuria ja hienoja salaisuuksia oikeasti olisi suurvaltojen tai jättiyritysten kulissien takana. Asiat pidetään piilossa pääsiassa sen vuoksi, että asioiden todellisen laidan paljastuminen olisi suuresti häpeällistä. Suurvaltojen historian selaaminen herättää epäuskoista hilpeyttä samalla kun miettii, pitäisikö oikeasti itkeä. Aral-järven kuivattaminen, lintujen tappaminen Kiinasta, Venäjän valloitus ennen talvea, Irakin vapauttaminen...

Aika paljosta on jo selvitty. Toivoa on.