Kun internetissä näyttää juuri tässä kohti olevan pari käyttämätöntä bittiä ilmaisella palvelimella, voin näin työmatkan ratoksi viritellä hieman merkkijonoja mielenmaisemista ja lanseerata muutaman käsitteen kansakunnan mieliä mutkistamaan.
On kiistatonta, että ympärillä nähty maisema muuttaa ihmisen mieltä ja sisintä. Jos kasvaa lapsuutensa sellaisella levyllä, mikä avautuu junan ikkunasta näin Pohjanmaata halkoessa, ei voi nähdä maailmaa samalla tavalla kuin jossain vaarojen tai tunturien puristuksessa varttunut lajitoveri. Lakeudella kasvaneen vaimoni kanssa olemme jopa pohtineet asiaa niin pitkälle, että alavalla elänyt ihminen ajattelee vaakasuuntaan siinä, missä jylhemmässä maisemassa ikänsä pällistellyt ajattelee pystysuuntaan.
Muistan miten vain viikon Pohjois-Italiassa vietettyäni olin niin sekaisin, että luulin pilviä tuon tuostakin horisontissa siintäviksi vuoriksi. Aistimaailma joutui myllerryksiin, kun näkökentässä piti yhtäkkiä keskittyä alueisiin, joilla ei normaalisti ollut käyttöä kuin leijan lennätyksessä.
Taivaanrannan muotojen lisäksi toinen oleellinen seikka asumisympäristössä on läheisen vesistön luonne. Kaikki suuret asutuskeskukset sijaitsevat jonkinlaisen vesistön lähellä - eikä ihme, onhan meidät kaikki tehty pääasiassa vedestä. Aivoni ovat asiamukaisen holhouksen puutteessa viettäneet liikaa aikaa tämän ajatuksen kanssa ja luokitelleet nämä vesistöt kolmeen miellevesityyppiin. Ensimmäisenä pitää ehkä mainita meri, joka on laaja, aukea ja usein rannoiltaan matala. Sen luonne on kaksijakoinen. Näennäinen rauha ja levollisuus vaihtelee lempeistä mainingeista vahvimmaksi ja vaarallisimmaksi myrskyn myllerrykseksi. Tuulineen ja tyrskyineen meri on myös äänekkäin vesi sille päälle sattuessaan. Meren vimmaa vastaan taistellessaan ihminen kokee meren voiman, mutta purjehtiessaan ja kalastellessaan myös meren anteliaisuuden. Tämän rajattomuuden ja voiman äärellä ihminen oppii sovittelevaksi, ymmärtää oman pienuutensa mutta käsittää myös tarvittaessa suurten ponnistusten tuoman menestyksen. Ihminen on meren kanssa yritteliäs, luottaa arvostelukykyynsä ja näkee kauas.
Järvi on taas maisematyyppinä hillityin. Se rajoittuu usein rauhallisiin lehtoihin, jotka kehystävät sen vastarannan, kaislikot liittävät sen saumattomasti osaksi rannasta kohoavia niittyjä. Järvi ei pidä meteliä itsestään ja sulautuu maisemaan enemmän kuin muut vesityypit. Järven povessa ihminen rauhoittuu, luovii hitaasti lipuen huonojen kohtien yli – ei lähde uhoamaan tai herättämään ylenmääräistä huomiota. Järvi-ihminen on luottavainen, kärsivällinen ja tyytyy aina niihin näkymiin, joita niemen takaa paljastuu.
Joki on liikkuvin kaikista vesistä. Se ei pysähdy koskaan, ainoastaan muuttaa liikkeensä luonnetta tulvimalla tai kutistumalla pieneksi puroseksi paljastaen kivikkonsa. Joki on luonteikas ja nopea, ei hiljene koskaan täysin. Joki on myös kaikista herkin. Kevään sulamisvedet likaavat sen pinnan kaikkein nopeimmin ja joen uoma etsii aina uusia uria. Jokivarressa ihminen on ainaisen liikkeen vaikutuspiirissä. Vaikka hän näkee vastarannan, joen ylittäminen on vaikeaa. Levoton luonne ja jokea täplittävät salakarit vaikeuttavat ylitystä kesäisin. Kovimmillakin talvipakkasilla virtakohtien petollisuuteen on varauduttava. Joki-ihminen onkin päättäväinen ja neuvokas, rakentaa sillan joen yli ja valjastaa myllyn kosken partaalle. Joki-ihminen on tottunut hankalaan luonteeseen ja temperamenttiin, mutta tietää, että näiden asioiden kanssa voi elää.
Meren rannalla asuneena ja mökkijärvellä lapsuuden kesäni viettäneenä, olen Itse ehkä kaksi kolmasosaa järvi-ihmistä ja yhden kolmasosan meri-ihminen. Ehkä omakin miellevetesi löytyy lapsuutta muistelemalla. Mutta kenties miellevetesi ei ole se, minkä äärellä olet kasvanut. Ehkä olet sielultasi laguuni-, alppipuro- tai keidas- tai jäätikköihminen. Kun seuraavan kerran matkustelet, voit tarkkailla vesiä. Löydät sieltä ehkä oman itsesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti